Toisen maalle ei saa ra­ken­taa – lu­vat­to­mas­ti tehty erä­reis­su­jen tu­ki­koh­ta ja sauna löy­tyi­vät Na­tu­ra-alueel­ta

Tämäkin sauna sai lähtöpassit kun osui metsähallituksen erätarkastajan eteen.
Tämäkin sauna sai lähtöpassit kun osui metsähallituksen erätarkastajan eteen.
Kuva: Jani Suua/ Metsähallitus

Metsähallituksen erätarkastaja Jani Suua osui toissa kesän valvontakierroksellaan Litokairan eteläpuolella Metsähallituksen maalle rakennettuun pihapiiriin. Miehelle selvisi tietenkin heti, että minkäänlaista lupaa ei rakennuksille voinut olla.

Omistajaa ei paikalla ollut, mutta myöhemmin selvisi, että asialla oli ollut entinen pudasjärveläinen. Suuan perätessä asiaa ilmeni rakennuksia tehdyn paikalle vuosien mittaan.

– Miehen tarkoitus oli saada itselleen tukikohta hyville hilla- ja kalastelualueille. Kaksi viikkoa annoin aikaa paikka purkaa ja siistiä. Kun menin tarkastamaan, näytti että ei siellä koskaan ollut mitään ylimääräistä ollutkaan.

Melkoista vaivaa oli rakentaja nähnyt, Suua muistelee.

Kangaspohjaa pitkin oli paikalle, joka oli Natura-aluetta, kuljetettu tarvikkeita aina saunankiuasta myöten.

Vaivaa oli nähty, kiuaskin paikalle haalattu. Savupiipussa näkyy Suuan jättämä viesti luvattomalle timpuroijalle.
Vaivaa oli nähty, kiuaskin paikalle haalattu. Savupiipussa näkyy Suuan jättämä viesti luvattomalle timpuroijalle.
Kuva: Jani Suua/ Metsähallitus

Läheskään ainutlaatuinen ei tapaus ole. Erätarkastajan silmiin niitä osuu sattumalta, mutta vihjeitä muilta luonnossa liikkuvilta Suua kiittelee tulevan vuosittain.

Usein homma lähtee liikkeelle pienestä. Joku tekee nuotiopaikan, seuraava siihen väsää katosta, sitten joku tekee pressusaunan.

– Kai siinä tuuriin luotetaan, kaikki varmasti tietää, että touhu on luvatonta, Jani Suua summaa yhtä työhönsä liittyvää osaa.

Joskus käy niin, että luvattomien rakenteiden väsääjää ei löydy yrityksistä huolimatta.

– Silloin asialle lähtee talon omaa väkeä ja purkutyöt tehdään Metsähallituksen piikkiin, Suua tietää.

Usein homma lähtee liikkeelle pienestä.
Mainos
Iijokiseudun pelit

Pelaa Iijokiseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä