Puhosjärvi pilkottaa puiden takaa sumuisena. Kun käännyn pienemmälle soratielle, järvi ympäröi joka suunnalta. Olen saapunut Materonniemeen.
Ohje oli, että etsimäni paikka on harmaan talon harmaassa piharakennuksessa. Kaarran pihaan joka näyttää oikealta, mutta en ole vielä varma. Pihalla makoilee kolme pientä pyörää, ja ympäristö on rauhallinen. Ovesta kurkistaa kolme pientä päätä ja äiti, jonka paidassa lukee Korpi Tattoo. Olen oikeassa paikassa.
– Löysit perille! Täällähän me ollaan aika keskellä korpea, naurahtaa Teija Vähäkuopus.
Hän keittää lapsille teetä ja istahtaa alas nuorimmainen sylissään. Päivisin lapset ovat käsivarsilla ja pyörivät jaloissa, vasta iltaisin on työnteon vuoro, kun puoliso saapuu töistä kotiin.
Vähäkuopuksen työpaikka on kodin pihapiirissä pienessä piharakennuksessa, johon hän on perustanut tatuointistudion muutama vuosi sitten. Studio on virallinen, terveystarkastajan hyväksymä tila.
– Täällä ei ole lähellä esimerkiksi mitään liiketilaa, jonka olisi voinut vuokrata studioksi, eikä Ouluun ollut järkevää lähteä, niin piti vähän improvisoida. Sellaistahan yrittäminen on, että kokeillaan ja yritetään.
Puhoskylältä on Pudasjärven keskustaajamaan matkaa yli 50 kilometriä. Ouluun matkaa kertyy noin 140 kilometriä. Muidenkaan kylien palvelut eivät ole lähellä. Harvoihin lähellä oleviin palveluihin ei lukeudu ainakaan toista tatuointiartistia, lähimmät ovat Oulussa.
Oulussa kilpailu alalla on melko kovaa, mutta Puhoksella tatuointipenkkiin istahtaa asiakkaita Taivalkoskelta, Kuusamosta, Puolangalta, Suomussalmelta, Posiolta ja Rovaniemeltäkin. Eräs asiakas on käynyt Haapajärveltä asti, ja paljon asiakkaita käy myös Oulun suunnalta.
– Moni puhoslaisistakin on käynyt tatuoitavana!
– On ihanaa, että ihmiset matkustavat pitkänkin matkan päästä. Kyllä varmaan se minun oma tyyli houkuttelee. Osalle syrjäisemmässä asuvista voi tuntua jännittävälle lähteä kaupunkiin tatuoinnin takia, niin täällä ainakin välttää kovan liikenteen ja ihmismassat.
Tulijoita onkin paljon. Tällä hetkellä jonoa on lokakuulle asti. Asiakkaita käy vaihtelevasti muutama viikossa, sillä enempään ei ole aikaa.
Vähäkuopus on hionut omaa tyyliään tehdä tatuointeja vuodesta 2021 asti. Silloin hän ensimmäisen kerran koski tatuointikoneeseen. Ennen sitä kului ainakin puoli vuotta pelkästään tiedonhakuun ja valmisteluun.
– Koko ajatus lähti vähän kuin vitsistä. Joku ystävä heitti, että ala tekemään tatuointeja ja se jäi mieleen.
Piirtäminen oli aina tärkeä harrastus, kunnes se jäi vähemmälle useiksi vuosiksi. Lasten takia kipinä syttyi kuitenkin uudestaan, kun heidän kanssaan piirteli yhdessä.
Tatuoinnitkin alkoivat kiinnostaa lasten takia, sillä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen oman pienen nimi päätyi ikuistettuna iholle. Sen jälkeen kuvia alkoi kertyä enemmän ja enemmän.
Vähäkuopuksen näkemyksen mukaan tatuoinnit ovat yleistyneet kovasti. Edelleen joku kysyy, etkö kadu kuvia vanhana, johon hän vastaa mieluummin olevansa värikäs ja ruttuinen.
– Aina tatuoinneilla on itselle jokin merkitys, vaikka muut eivät sitä tietäisikään. Ne ovat vähän kuin valokuvia, joita voin sitten vanhanakin katsoa ja muistella. Ja vaikka en muistaisi, niin ainakin on hienoja kuvia koko ajan nähtävillä.
Vähäkuopus on koulutukseltaan autonasentaja, mutta ei ole tehnyt sen alan töitä ikinä. Kotityöpalvelualan koulutus on vienyt töihin siivoojaksi, avustajaksi ja laitoshuoltajaksi. Pätkä on vierähtänyt myös kyläkaupalla ja pidempi aika postinjakajana.
Pudasjärveltä kotoisin oleva Vähäkuopus on viettänyt puolet elämästään Puhoksella, josta kulki Kurenalla töissä toisen lapsensa syntymään saakka. Hän halusi kasvattaa lapset kotona 3-vuotiaiksi saakka. Vaikka kolmessa lapsessa on paljon tekemistä, silti hän kaipasi kotona kuluvaan arkeen jotain lisää.
– Olen aina ollut sellainen käsillä tekevä tyyppi ja aina pitää olla jotakin tekemistä. En myöskään pelkää opetella uutta tai koskea koneisiin, tatuointitaiteilija pohtii.
Päivät venyvät toisinaan pitkiksi, kun töihin pääsee kiinni vasta kuuden maissa iltapäivällä, mutta Vähäkuopus ei vaihtaisi nykyistä järjestelyä mihinkään.
Tatuointien tekeminen innosti heti kovasti. Vähäkuopusta siinä kiehtoo eniten itsensä haastaminen, kyseessä kun ei ole mikään helppo ala.
Alkuun tatuointikoneella piti harjoitella paljon. Omaan ihoon harjoittelu toi varmuutta tekemiseen ja sen jälkeen uskalsi tehdä tatuointeja myös ystäville.
– En olisi ikinä uskonut, että minusta tulisi yrittäjä. Välillä se tuntuu vieläkin melko epätodelliselta, että minulla on oma yritys.
Yrityksen perustaminen oli luonnollinen kehityskulku, kun alkoi tuntua, että tatuointeja haluaa tehdä enemmänkin. Kun selvisi, että se on mahdollista myös kotoa, päätös oli varma.
Kunhan hygienia- ja aseptiikka-asiat ovat kunnossa, on oikeanlaiset laitteet ja tietää mitä tekee, hyväksytyn studion voi perustaa kriteerien täytyttyä. Vähäkuopukselle oli aiemmista töistään ja koulutuksensa ansiosta selvillä asiat, joilla tilan saa tarpeeksi turvalliseksi tatuoinnin tekemistä varten.
Ensimmäiset asiakkaat tatuoitiin sisällä kotona, erillisessä hyväksytyssä tilassa, mutta sen jälkeen piti keksiä jotain muuta. Piharakennuksessa on oma rauha ja sopivasti tilaa pienelle studiolle.
Studion rakentaminen ei ole halpaa. Pelkästään tatuointituoli maksaa yli tuhat euroa ja langattoman tatuointikoneen akkukin pari sataa.
Uskoa tekemiseen loi kuitenkin se, että asiakkaita oli alusta asti hyvin. Korpi Tattoon mainoksia ei ole levitelty suuria määriä, vaan ihmiset ovat löytäneet studion somesta ja netistä. Puheissakin tieto leviää nopeasti.
– Teen todella monipuolisesti kuvia, tärkeimpänä on asiakkaan omat toiveet. Minun tyylini on melko siro ja jopa vähän naisellinen.
Tehtynä on paljon erilaisia tatuointeja, mutta kun on enemmän aikaa suunnitella, niin haaveissa on piirtää enemmän eläinaiheisia ja realistisia kuvia vaihtoehdoiksi asiakkaille.
Taiteen tekeminen onkin vihdoin suuremmassa osassa, kun tekniikka ja varmuus omaan tekemiseen ovat kehittyneet muutamassa vuodessa kovasti.
– Luultavasti tulen aina olemaan harjoittelija. Haluankin oppia ja kehittyä paremmaksi koko ajan. Minussa on perfektionistin vikaa, aina voi tulla paremmaksi, taiteilija arvelee.