
Koronapassi matkapuhelimessa näyttää tältä. Koronapassin voi myös tulostaa paperille.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen
Taivalkosken kunnanhallitus päätti maanantaina koronapassin käyttöön ottamisesta kunnan tilaisuuksissa ja tapahtumissa 25:nteen joulukuuta asti. Päätöksellä kunta soveltaa aluehallintoviraston koronarajoituspäätöstä siten, että kunta voi järjestää kyseisiä tilaisuuksia koronapassin käytön avulla.
EU:n digitaalisen koronatodistuksen esittämistä vaaditaan niissä kunnan itsensä järjestämissä yleisötilaisuuksissa ja tapahtumissa, joissa se lainsäädännön ja toimivaltaisen viranomaisen päättämien rajoitusten mukaan on mahdollista.