Karhupajan Verkkispajalla aloitti helmikuussa uusi vakituinen työvalmentaja. Outi Vitikka kertoo olevansa herkkä ja maailmaa tarkkaileva persoona. Hän nauttii pöhinästä ympärillään ja kokee nuorten kanssa toimimisen energisoivana.
Itsekin vasta 31-vuotias Vitikka on Muhokselta alkujaan, mutta on ehtinyt asua eri paikkakunnilla Helsinkiä, Lahtea ja Oulua myöten.
Nykyisin hän kulkee Karhupajalla töissä Jäälistä käsin. Siihen voi pian tulla muutos.
– Odotan esikoistani, joten meillä on Pudasjärvelle muuttaminen nyt ajatuksen asteella. Mieheni on töissä Oulussa, mutta hänellä on sukua Pudasjärvellä. Sukulaisvierailujen myötä kaupunki on tullut minulle entuudestaan tutuksi, hän kertoo.
Äitiysloma häämöttää jo parin kuukauden päässä. Sitä ennen Vitikka ehtii päästä työn alkuun ja luoda Verkkispajasta oman näköisensä.
– Sellaisen, missä uudet toiminnot onnistuvat, sanoo muotoilija AMK ja gradua vaille oleva kuvataidekasvatuksen maisteri.
Maisterin paperit Vitikalla on tarkoitus saada käteensä vuoden sisällä.
– Taide tulee olemaan tärkeä osa-alue, johon keskityn Karhupajalla. Muiden valmentajien kanssa on ollut puhetta, että toisin tänne myös oman kultasepän pöytäni. Toivottavasti nuoret innostuvat siitä, sanoo korumuotoilija.
Käsillä tekeminen ja esteettiset elämykset auttavat hänen kokemustensa mukaan selkeyttämään ajatusta, vaikka ei taiteen kautta juuri tiettyä teemaa käsittelisikään.
Taiteesta voi tulla nuorelle henkireikä. Niin kävi Vitikalle itselleenkin:
– Toiset joogaavat, toiset hiljentyvät luonnossa. Minä teen taidetta.
Työvalmentaja ymmärtää Karhupajalla ohjaamiaan nuoria hyvin, sillä hänen omakaan suuntansa ei ole ollut nuoruudessa aina selvillä:
– Ei todellakaan! Lukion jälkeen olin välivuoden töissä kaupan kassalla. Senkään jälkeen en vielä tiennyt mihin hakisin. Oli vaan kova paine vaan hakea kouluun, hän kuvailee.
Siihen aikaan Vitikka koki, että internetistä oli hankala saada tietoa eri opiskelumahdollisuuksista.
– Tietoa oli huonosti siitä, missä mitäkin voi opiskella, millaista opiskelu on ja millaisiin töihin koulutuksella voi valmistumisen jälkeen mennä. Opokin tarjosi vain nivaskan käteen, että lue siitä.
Alkuun Vitikka suuntasi Helsinkiin, yliopistoon lukemaan estetiikkaa. Kandivaiheeseen päästyään, hän ei kuitenkaan kokenut alaa omakseen. Toinen välivuosi vierähti jälleen kaupan alalla.
Sitten Vitikka suuntasi Lahden Muotoiluinstituuttiin ja valmistuikin sieltä muotoilijaksi.
– Siinä kävi mielessä, että alalla pitäisi toimia yrittäjänä ja se olisi turhan yksinäistä. Kuvisopettajan työ oli ollut aina mielessäni, niinpä hain Lapin yliopiston maisteriohjelmaan.
Vitikka sanoo yhden asian erityisesti auttaneen häntä oman alan etsinnässä:
– Otin aktiivisesti itse asioista selvää ja luotin intuitioon. Jostakin aina palaset lähtevät loksahtelemaan kohdalleen. Sen voi kokea vapautenakin, kun ei vielä ole sitoutunut mihinkään.
– Täytyy hyväksyä se keskeneräisyys, mikä elämässä on. Se on ok. Pieni särö tekee ruukusta kauniin.
