Pudasjärven kaupunki on kilpailuttanut helmikuun aikana useita urakoita, joihin on budjetoitu yhteensä reilusti yli miljoonaa euroa.
Niistä kallein on Syötteen Luokkavaaran asemakaava-alueen tiestön ja kunnallistekniikan kokonaisurakka, joka on yksi suurimmista lähivuosille suunnitelluista investoinneista. Töihin varattiin joulukuussa hyväksytyssä talousarviossa ja tulevien vuosien taloussuunnitelmassa tälle ja ensi vuodelle yhteensä yli 700 000 euroa.
Urakkaan sisältyy kaikki rakennussuunnitelmien mukaisten töiden tekeminen tiejärjestelyineen, varusteineen ja laitteineen myös vesihuoltotekniikan osalta täysin valmiiksi saatettuna.
Kilpailutusasiakirjojen mukaan töiden pitäisi alkaa kesäkuun loppuun ja valmistua ensi vuoden lokakuun loppuun mennessä.
