Lukijalta
Mielipide

Pu­das­jär­ven ri­kol­li­suu­den 1930-lu­vul­la tal­tut­ta­nut ni­mis­mies Mustala sai Livolla ku­rin­pa­lau­tuk­sen

Iijokiseudun taannoisesta jutusta, Kun Vähäkuopukset Naamangalla tappeli, kiinnittyi huomioni nimeen Arvo Mustala.

Kotikylälläni Livolla olen kuullut tarinaa siitä, kun tämä kyseinen nimismies oli erään talon isännän luona maistelemassa miestä väkevämpää. Illan aikana kaksikko suuntasi kulkunsa Livon Seurojentalolle eli nykyiseen Ruostehoviin.

Siellä oli meneillään ohjelmalliset iltamat ja niinpä humaltunut kaksikko lyöttäytyi yleisön sekaan. Tuli tietokilpailun vuoro, johon kilpailijat valittiin yleisön seasta.

Juontaja esitti kilpailijoille kysymyksiä. Mustala ei malttanut olla yleisön seassa hiljaa vaan huuteli vastauksia kysymyksiin. Häntä kehotettiin muutaman kerran olemaan hiljaa, mutta kun sana ei tehonnut, tulivat järjestyksen valvojat ja veivät nimismiehen ulos.

Eikä matkanteko päättynytkään porraspieleen, vaan retkikunta matkasi metsän siimekseen. Kun nimismies sieltä palasi, niin hän oli nimensä veroinen: Mustala. Tuo nimismiehen muilutusasia jäi silleen, sattuneesta syystä ei hänkään vienyt asiaa eteenpäin.


Nimismiehen kanssa virvokkeita nauttineesta kaverista kulkee Livon kylällä tänäkin päivänä vauhdikkaita juttuja, jotka eivät kestä päivänvaloa. Osa niistä koskee puun hankintaa ja puutavarakauppoja, osa metsästämistä ja mukana kummittelee mm. eräs hukkumistapauskin.

Noina aikoina ja noiden aikojen jälkeenkin elettiin aikoja, jolloin virkavallan koura ei monestikaan yltänyt sivukylille. Silloin saatettiin ottaa valta kyläläisten omiin käsiin. Tiedossa on nimismiesmuilutuksen lisäksi Livolta toinenkin tapaus.

Eräs mies oli jo pitemmän aikaa harjoittanut kylällä ilkivaltaa ja tehnyt muille kolttosiaan. Koitti eräs lauantai-ilta ja osa kylän väestä kokoontui taas ”Talolle” illanviettoon. Kylän nuoret miehet olivat tehneet suunnitelman, että nyt laitetaan tämä kylää sabotoiva mies kuriin.

Sabotoija otettiin porukalla kiinni ja laitettiin maata vasten ja karahka heilui siihen malliin, että ilkivallan tekijä makasi aitan vintillä lusikkaruokinnassa ainakin viikon, jotkut aikalaisensa puhuvat jopa kahdesta viikosta.

Tämäkin asia käsiteltiin loppuun tuona pieksäjäisiltana. Virkavaltaa ei tarvittu. Kyläläisten ja heidän omaisuutensa sabotointi loppui niille karahkan- ja kellonlyömille.

Kokko Timppa Livolta