Pu­das­jär­ven ky­lä­ta­lot ovat ah­ke­ras­sa käy­tös­sä – monia ra­ken­nuk­sia on kun­nos­tet­tu viime vuosina

Muun muassa Pintamon kylätaloa on kunnostettu viime kesänä.
Muun muassa Pintamon kylätaloa on kunnostettu viime kesänä.
Kuva: Toivo Kiminki

Tammikuisessa kyläneuvoston kokouksessa Livolla riitti asiaa useampi tunti.

Livokkaan sihteeri Anni-Inkeri Törmänen heitti alkuun toisille lukuja, joita livolaiset ovat oman kyläyhdistyksensä toimin aikaan saaneet.

– Palkkoja on tämän vuosisadan alusta maksettu reilut 620 000 euroa. On työllistetty kymmenien henkilötyövuosien verran oman ja lähikylien pitkäaikaistyöttömiä ja vedetty monia hankkeita.

Kun kylätalo ja Ruostehovi alkavat olla kunnossa, kiitos toimintaan ulkopuolelta hankittujen avustusten ja livolaisen talkoohengen, on suunnitelmissa uusien palveluiden saaminen. Kyläläisten koulutusta on tulossa ja kylätaloon majoitustilaa.

Toimittu on muillakin kylillä. Korpiselta Juha Ylitalo vain harmitteli, että heillä työllistämällä aikaansaatu ikäihmisten kotona asumisen tukeminen uhkaa kaatua siihen, että työllistämisvaroja annetaan nykyään vain puoleksi vuodeksi kerrallaan.

– Kylätalo on kovassa käytössä. Kannattaisi kuitenkin pohtia sitä, eikö voitaisi koota laajempia kyläkokonaisuuksia yhdessä toimimaan. Kyläyhdistyksiin tarvittaisiin lisää väkeä.

Yhteistyötä ehdotti myös iinattijärveläisten puolesta puhunut Ritva Kinnula. Hän tiesi yritystä vielä olevan Hampushallin kunnostukseen, mutta kyseli, olisiko pintamolaisilla tarvetta lisävoimiin oman kylätalonsa puitteissa.

Paavo Holappa ei vastaan pannut. Hän kertoi pintamolaisten aktivoituneen selvästi, kun viime keväänä saivat tukevan potin leader-euroja kylätalon kunnostukseen.

– Viiden miehen ydinryhmä siellä on töitä paiskinut, mutta on meitä ollut enimmillään jopa parisenkymmentä talkoolaista. Ensi kesänä remontin on määrä valmistua.

Kylätalo on kovassa käytössä Paukkerinharjullakin, vakuutti Jongun kyläyhdistyksestä Onerva Ronkainen. Etenkin lapsille on ollut toimintaa, vanhuksille vähemmän, hän jatkoi.

Sarakylässä ikäihmisille tarkoitetun Virtapiirin ehdoton suosikkivieras on ollut lääkäri Seppo Leppänen, kehuivat Esko Piipponen ja Kaisa Nivala. Kyläläisten kokoontuminen onnistuu Sarakylässä mainiosti kyläkoululla.

Koulu toimii Hirvaskoskellakin, mutta siellä on Vesa Holmströmin mukaan suunniteltu rauhanyhdistyksen talon hankkimista yhteiseen käyttöön. 1930-luvulla tehty hirsirakennus on hyväkuntoinen, ja maakuntakaavassa kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi määritelty.

Kylätalo puuttuu myös panumalaisilta. Tila seuraavan kyläneuvoston kokoontumiseen järjestyy silti, lupasi Panumajärvi-yhdistyksen puheenjohtaja Jenni Koistinen.