
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto jatkaa nykyisiä kokoontumisrajoituksia Pohjois-Pohjanmaan kuntien alueella sekä Kainuussa 1.–25. huhtikuuta asti. Kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat kiellettyjä tartuntatautilain nojalla.
Pohjois-Pohjanmaan alueella voidaan kuitenkin järjestää korkeintaan kuuden henkilön välttämättömiä yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa. Kainuussa tilaisuuksiin voi osallistua korkeintaan 20 henkilöä. Tapahtumissa on varmistettava turvallisuus ja lähikontaktien välttäminen noudattamalla opetus- ja kulttuuriministeriön sekä THL:n laatimia ohjeita.
Pohjois-Pohjanmaa on yhä koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Kainuu puolestaan on epidemian perustasolla. 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku on Pohjois-Pohjanmaalla 35,2 tapausta sataatuhatta asukasta kohden. Kainuussa vastaava lukema on 20,9.