Sunnuntaina iltapäivällä Pikku-Syötteellä Ylärinteentiellä syttynyt hirsisen paritalon palo saatiin pelastuslaitoksen yksiköiden, kolme Pudasjärveltä, kaksi Taivalkoskelta ja yksi Syötteeltä, voimin rajoittumaan vain rakennuksen toiseen huoneistoon.
Ohikulkija oli tehnyt ilmoituksen havaitsemastaan palosta. Vuokrakäytössä olevassa rakennuksessa ei syttymishetkellä ollut asukkaita. Ensimmäisenä paikalle ehtinyt Syötteen yksikkö pystyi vettä harkitusti käyttämällä rajaamaan paloa, joka oli sammutusta aloittaessa jo ehtinyt tuhota mökin kuistia ja kattoa.
Kurenalta saapunut savusukellusyksikkö sammutti tulen sisätilojen palopesäkkeistä. Kaikkiaan sammutustöissä meni aikaa kolmisen tuntia.
Palanut osa paritaloa kärsi pahat vauriot. Toisen osan vahingot jäivät savun aiheuttamiksi.
Tuli oli pelastuslaitoksen selvittelyn mukaan saanut alkunsa palaneen mökinosan kuistille jätetystä tuhkasta, joka oli laitettu muoviseen astiaan.
Sammutustöitä paikalla johtanut Kari Kuosmanen kertoi samanlaisia tapauksia silloin tällöin sattuvan. Hän neuvoo jättämään takan hiilet ja tuhkat arinalle jäähtymään.
Suljetussa tuhka-astiassa hiilet ja tuhkakin voi pysyä kuumana ja paloherkän ympäristön herkästi sytyttävänä vuorokausikaupalla.
– Metallinen säilytysastia on tuhkalle ainoa oikea, muuten voi käydä kuten sunnuntaina Syötteellä, Kuosmanen muistutti.