Kolumni
Maataloutemme perustui alkujaan tuotantotalouteen. Viljelijän tavoite oli kasvattaa peltohehtaarillaan mahdollisimman satoisasti viljaa tai rehua, myöhemmin myös puuta. Runsas sato ja tehokkaat menetelmät olivat suorassa suhteessa maatilan hyvinvointiin.
Tuotantotalous perustui käytännön keksintöihin. Kaikissa länsimaissa pienyrittäjyys syntyi alun perin tuotantotalouden pientiloilla, kasvoi ja levisi sieltä kyliin ja kaupunkeihin. Näin tapahtui myös Aasian kaupallisesti kehittyneissä maissa, esimerkiksi Etelä-Koreassa ja Malesiassa.
Toinen maatalouden linja, tukitalous syntyi Amerikassa 1930-luvun lamavuosina.