Oulussa kuusi uutta ko­ro­na­tar­tun­taa ja al­tis­tu­mi­nen Ki­sa­ken­tän päi­vä­ko­dis­sa, Li­min­gas­sa kou­lu­al­tis­tu­mi­nen – koko maassa 197 uutta ta­paus­ta

Koko maassa on todettu 197 uutta tartuntaa.

THL ilmoitti koko maan luvuiksi torstaina 197 uutta koronavirustartuntaa. Keväästä lähtien Suomessa on todettu 18 542 tapausta.
THL ilmoitti koko maan luvuiksi torstaina 197 uutta koronavirustartuntaa. Keväästä lähtien Suomessa on todettu 18 542 tapausta.
Kuva: Vesa Joensuu / Arkistokuva

Oulussa on todettu 11 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Kaupungissa on THL:n uusimpien lukujen perusteella todettu keväästä lähtien 390 tartuntatapausta.

Oulun kaupunki kertoi torstai-iltana, että torstaina Oulussa on kello 15 mennessä todettu kuusi uutta koronatartuntaa. Kaikkiaan tällä viikolla koronatapauksia on Oulussa todettu kaupungin mukaan 19 ja epidemiatilanne jatkaa rauhoittumistaan.

Lisäksi kaupunki kertoi kahdesta korona-altistumisesta. Oulun kaupungin Kisakentän päiväkodissa on todettu altistuminen, jonka selvittely on vielä kesken.

Oulun kaupunki kertoo myös, että Oulun kaupungin ostopalveluyksikkönä toimivassa Attendo Savotanpuiston Metsätähti -ryhmäkodin työntekijällä on todettu koronatartunta, minkä vuoksi kolme työntekijää on asetettu karanteeniin.

Kaupunki arvioi, etteivät asukkaat ole altistuneet. Lisksi kaikki työntekijät ja asukkaat on testattu ja ryhmäkodissa on otettu käyttöön toimenpiteet lisätartuntojen estämiseksi ja rajaamiseksi.

Kaupunki suosittelee, että vierailuja ryhmäkodissa vältettäisiin sunnuntaihin 15. marraskuuta saakka. Kaupungin mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole vierailukielto.

Kaupungin mukaan koronatartunnat eivät kosketa muita Savotanpuiston ryhmäkoteja.

Tällä viikolla Oulussa on tullut ilmi viisi koronaviruksen joukkoaltistumista.

Uusia tapauksia Kempeleessä ja Limingassa

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin Oulussa ilmenneiden tartuntojen lisäksi kaksi muuta tapausta. Tartunnat todettiin Kempeleessä ja Limingassa. Kempeleessä on todettu keväästä lähtien 22 ja Limingassa kuusi tartuntaa.

Limingan kunta kertoi torstai-iltana, että Tupoksen koulussa on todettu koronatartunta. Tartunta todettiin yläkoulun oppilaalla. Kunnan mukaan yksi opetusryhmä laitetaan karanteeniin varotoimena. Koulun opettajat eivät ole altistuneet.

Limingan kunnan mukaan nyt todettu tartunta liittyy samaan tartuntaryppääseen, jonka vuoksi Limingan lukion oppilaita asetettiin karanteeniin. Tapauksesta kerrottiin keskiviikkona.

Koko maassa 197 uutta tapausta

Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa on todettu keväästä lähtien kaiken kaikkiaan 526 tartuntaa.

THL ilmoitti koko maan luvuiksi torstaina 197 uutta koronavirustartuntaa. Keväästä lähtien Suomessa on todettu 18 542 tapausta.

Länsi-Pohjan alueella ilmeni torstain katsauksessa neljä uutta tapausta. Tartuntoja on nyt 246 kappaletta.

Lappiin tilastoitiin puolestaan kaksi uutta tartuntaa. Maakunnassa on todettu yhteensä 254 tapausta.

Juttua muokattu kello 17.40: Lisätty tuoreet tiedot Oulun kaupungin tilanteesta ja muokattu otsikkoa.

Juttua muokattu kello 19.42: Lisätty tietoa Tupoksen koulun altistumistapauksesta.