Oulunkaaren kuntayhtymän työterveyspalvelut muuttuvat osakeyhtiöksi ensi vuoden alusta lähtien. Toiminta pysyy samanlaisena, ja yhtiö tuottaa työterveyspalveluja edelleen sekä Oulunkaaren kuntayhtymälle ja jäsenkunnille että alueen muille työnantajille.
Yhtiöittämisen taustalla on lakimuutos, jonka mukaan kunta tai kuntayhtymä ei voi tuottaa muita kuin lakisääteisiä työterveyspalveluja vapailla markkinoilla ilman yhtiöittämistä hankintalain asettamissa rajoissa.
Perustettavan yhtiön nimeksi on suunniteltu Oulunkaaren Työterveys Oy. Sen osakkaiksi tulevat sekä Oulunkaaren kuntayhtymä että kaikki viisi jäsenkuntaa. Kaikki osakkaat voivat nimetä edustajansa yhtiön hallitukseen.
– Oulunkaaren jäsenkunnat ovat toivoneet, että työterveyspalvelut pysyvät paikallisina. Näin saamme säilytettyä osaamisen täällä, ja yritysten ja kuntien palvelut tuotetaan jatkossakin asiakkaiden lähellä, toteaa Oulunkaaren ylilääkäri Tuula Saukkonen.
Asiakkaiden kannalta ei muutu mikään. Työntekijät, tilat ja palvelut pysyvät Saukkosen mukaan samoina, vain yritysten sopimuskumppanin nimi muuttuu
Muutos toteutetaan niin sanottuna liikkeenluovutuksena, eli nykyiset työntekijät siirtyvät yhtiön palvelukseen vanhoina työntekijöinä. Entiset toimipisteet säilyvät kaikissa jäsenkunnissa.
Oulunkaaren yhtymähallituksen tekemä yhtiöittämisesitys menee seuraavaksi jäsenkuntien hyväksyttäväksi.