Kaupallinen yhteistyö

Oulun en­sim­mäi­nen lu­ku­ma­ra­ton antaa äänen ou­lu­lais­ten lasten ja nuorten ta­ri­noil­le – lu­ke­mas­sa muun muassa Jesse Pul­ju­jär­vi ja Anton Häk­ki­nen

Oulun ensimmäinen lukumaraton järjestetään 18.–19. marraskuuta Lastenkulttuurikeskus Kotilossa ja kauppakeskus Valkeassa. Kotilon lukuhetkiä voi seurata suorana Yle Areenassa, ja torstaina lasten ja nuorten tarinat pääsevät ääneen myös Valkean lavalla.

Janika Harju, Tanja Salo ja Lastenkulttuurikeskus Kotilon vastaava tuottaja Tommi Nevala odottavat jo innolla ensimmäistä Oulun lukumaratonia.
Janika Harju, Tanja Salo ja Lastenkulttuurikeskus Kotilon vastaava tuottaja Tommi Nevala odottavat jo innolla ensimmäistä Oulun lukumaratonia.

Lapsen oikeuksien viikkoa juhlitaan tänä vuonna Oulun ensimmäisen lukumaratonin merkeissä 18.–19. marraskuuta. Tapahtumassa tunnetut oululaiset lukevat ääneen oululaisten lasten ja nuorten kirjoittamia tai heidän kanssaan sadutettuja tekstejä. Lukijoita on kolmessa tilaisuudessa yhteensä 47.

Lapset ja nuoret ovat voineet kirjoittaa runon, tarinan tai jonkun muun tekstin seuraavista teemoista: minun unelmani, minun tulevaisuuteni, minun muistoni ja minun ilonaiheeni. Tekstit ovat syntyneet päiväkodeissa, peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa.

Päiväkodit ja koulut lähtivät innokkaasti mukaan tarinoiden kirjoittamiseen.

”Olemme saaneet tekstejä eri-ikäisiltä lapsilta ja nuorilta ympäri Oulua. Mukana on niin 1–2-vuotiaiden lasten ryhmissä saduttamalla kerättyjä ilonaiheita kuin täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevien nuorten pohdintoja tulevaisuudesta. Suuri kiitos opettajille ja kasvattajille, jotka ovat mahdollistaneet osallistumisen tähän yhteiseen ponnistukseen”, lukutaidon edistämisen kehittäjäopettaja Tanja Salo iloitsee.

Salon mukaan tavoitteena on, että kaikki lukumaratoniin lähetetyt tekstit luetaan. Jos kaikki tekstit eivät mahdu mukaan tapahtumaan, ne julkaistaan myöhemmin Lukevin kaupunni -verkkosivulla.

Oulun lapsiystävällinen kunta -koordinaattori Janika Harju testaa lukupaikkaa Kotilossa. Kotilon lukuhetkiä voi seurata suorana lähetyksenä Yle Areenassa.
Oulun lapsiystävällinen kunta -koordinaattori Janika Harju testaa lukupaikkaa Kotilossa. Kotilon lukuhetkiä voi seurata suorana lähetyksenä Yle Areenassa.

Suorana Yle Areenassa ja Valkean Kesäkadulla

Lukumaraton-tekstejä luetaan Lastenkulttuurikeskus Kotilossa keskiviikkona 18.11.  ja torstaina 19.11. kello 9–12, sekä kauppakeskus Valkean lavalla torstaina kello 17–19.

Kotilon lukuhetkiä voi seurata suorana lähetyksenä Yle Areenassa. Jälkeenpäin ne voi katsoa kuukauden ajan Ylen Avoin areena -sarjassa. Striimikatsomo viritetään myös keskustakirjasto Saaren kahvila Tarinaan kumpanakin päivänä.

Lasten ja nuorten tekstejä ovat lukemassa muun muassa ilmakitaransoiton maailmanmestari Aapo “the Angus” Rautio, some-vaikuttajat Anton Häkkinen ja Rosanna Kulju, jääkiekkolegenda Jesse Puljujärvi, estejuoksun Euroopan mestari Topi Raitanen sekä Suomalainen menestysresepti -kilpailun finalisti Iita Tyykiluoto. Mukana on myös Oulun kaupungin johtoa ja päättäjiä, kuten kaupunginjohtaja Ari Alatossava ja tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie.

"Arvostamme kovasti sitä, että nämä ihmiset haluavat antaa äänensä oululaisten lasten ja nuorten teksteille."

Lukijoita on kolmessa tilaisuudessa yhteensä 47. Kukin lukija lukee noin 10 minuuttia. Keskiviikkona luetaan varhaiskasvatus- ja kouluikäisten tekstejä, torstaina yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden tekstejä. Valkean lavalla ääneen pääsevät kaikenikäisten tekstit.

Järjestäjät ovat iloisesti yllättyneitä siitä, kuinka moni oululainen halusi lähteä lukijaksi Oulun ensimmäiseen lukumaratoniin.

”Yli sadan ilmoittautuneen joukosta lukijoiden valitseminen oli todella vaikea tehtävä. Saimme kuitenkin kokoon upean ja monipuolisen tunnettujen oululaisten joukon. Arvostamme kovasti sitä, että nämä ihmiset haluavat antaa äänensä oululaisten lasten ja nuorten teksteille. Lämmin kiitos myös kaikille heille, jotka eivät mahdu lukijaksi tällä kertaa", Oulun lapsiystävällinen kunta -koordinaattori Janika Harju kertoo.

Yhteinen elämys

Janika Harju ja Tanja Salo kannustavat oululaisia kokoontumaan lukumaratonin äärelle ja tekemään siitä yhteisen elämyksen. Oman katsomon voi avata päiväkotiin, kouluun, kotiin, ikäihmisten palvelukotiin, tai vaikka kahvilaan.

”Lukumaraton järjestetään samalla viikolla LUMO-valofestivaalin kanssa. Koristelkaa tilat tunnelmallisiksi, himmentäkää valot ja uppoutukaa kuuntelemaan vaikkapa taskulamppujen valossa”, Harju ja Salo vinkkaavat.

Oulun lukumaraton on Lapsen oikeuksien viikon päätapahtuma Oulussa ja osa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden Oulu2026-ohjelmaa. Sen järjestää kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut.

Oulun lukumaraton on myös osa Lukevin kaupunni -toimintaa ja tuo näkyväksi yhteistyön voiman: lukutaidon edistäminen on lasten, nuorten, kaupungin eri toimijoiden, yhteistyökumppaneiden ja oululaisten yhteinen asia. Tapahtuman yhteydessä julkistetaan myös Oulun lukutaidon edistämisen toimenpideohjelma vuosille 2026–2030.

Aikataulu ja kaikki lukijat löytyvät Oulun lukumaratonin verkkosivulta.

Luitko jo?

Lue lisää maksuttomia Oulu2026-median sisältöjä!

ESIMERKIKSI:

UMK-ko­reog­ra­fi Reija Wäre loihtii ko­reo­gra­fiat Lu­mi­pal­lo-mu­si­kaa­liin – ”It­sel­le­ni tyy­pil­li­ses­ti se­koi­tan useam­paa tans­si­la­jia"

Loistoa vuoden pi­meim­pään vuo­de­nai­kaan – löydä lop­pu­syk­syn va­lo­ta­pah­tu­mat aina Haapajärveltä Tor­nioon

Villinä ja vapaana kir­maa­va re­von­tu­li­he­vo­nen saapui Oulun kes­kus­taan – uusi sei­nä­maa­laus sym­bo­loi va­paut­ta ja muu­tos­ta

Tapahtumat Oulu2026
Kaupallinen yhteistyö