Arjen enkeleitä – onko heitä enää?
On.
Harmittaa, että en kysynyt kohtaamani nuoren postiauton kuljettajan nimeä. Olin sauvakävelylenkillä Hirvasvaarantiellä viime viikolla. Joskus, harvoin kuitenkin, autot saattavat kiireissään hurauttaa ohi reippaastikin.
Tervehdin kättä nostamalla ohi ajavan auton kuljettajaa ja sain tervehdyksen takaisin sekä huomasin, että kuljettaja hiljensi huomattavasti nopeuttaan. Totta kai ajattelin, että siinäpä kohtelias ja huomaavainen kuljettaja. Tällaisia tarvitaan.
Hetken kuluttua kohtasimme uudestaan, nyt vastaantulijoina. En voinut tälläkään kertaa ohittaa tervehtimättä, hengessäni kiittämättä äskeisestä ”tapaamisestamme”. Kuljettaja alkoi kuitenkin hiljentää ja valmistautua pysähtymään.
Viittoilin voimakkaasti, ettei minulla ole kirjettä Postin lähetettäväksi enkä näin käyttäisi kuljettajan kallista aikaa. Nuori neiti (en kysynyt hänen siviilisäätyään, kuten en nimeäkään) pysäytti kuitenkin kohdallani ja avasi auton ikkunan. Kerroin vielä sanallisestikin, ettei minulla ole mitään lähetettävää. Käytin kuitenkin tilaisuutta hyväkseni ja aloin puhella komeasta ilmasta.
Kohtaamani Neiti ei kuitenkaan lähtenyt keskusteluun mukaan säästä, vaan hänellä oli minulle paljon tärkeämpää asiaa mielen päällä. Hän kysyi erittäin ystävällisesti:
– Oletko huomannut, että sinulla ei ole kenkiä jalassa? Oletko unohtanut, vai toimitko tarkoituksella tällä tavalla?
– Miten ihmeessä tällaista pohdit, kysyin häneltä.
– Huomasin sen jo äsken ohi ajaessani, että olet sukkasillaan, enkä olisi pystynyt keskittymään työhöni loppupäivänä enkä nukkumaan seuraavana yönä, mikäli en varmistaisi asian todellisuutta.
Keskustelimme hänen kanssaan harrastamastani villasukkakävelystä ja sen vaikutuksesta jalkojen hyvinvointiin. Olinko kuulevinani vai oliko toiveessani, että hän aikoi kokeilla itsekin tätä yleisesti lisääntyvää harrastusta.
Tärkein asia tapaamisessamme oli kuitenkin se, että hän varmisti normaalista poikkeavan käyttäytymiseni (varustukseni) lenkillä. Ei ole varmaan kaukana minunkaan kohdallani tilanne, että se toinen vaihtoehto, jossa kengät unohtuvat jalasta, olisi täysin mahdollinen.
Tämä tapaamisemme antoi vahvan tunteen siitä, että rinnallamme kulkee näitä arjen enkeleitä, joille oman elämän ohella on tärkeää huomata ja huolehtia myös meistä muista lähimmäisistä.
Kohtaamisessamme oli koomisuudessaan myös raikkautta alkavaan kevääseen. Postinkin osakkeet nousivat silmissäni.
Toivottavasti muistan tämän kauan. Kiitos Sinulle, Arjen Enkeli.