Hieman ennakkoluuloisin mielin piti lähteä viime viikolla kuuntelemaan Hirsikampukselle Mustaa Barbaaria – eipä toimituksesta siihen hätään parempaakaan asiantuntijaa löytynyt.
Ennakkoluulot eivät mitenkään liittyneet Kivapuhe-hankkeen päätöstilaisuuteen kutsuman, maata rasismin vastaisen kampanjan matkasaarnaajana kiertävän James Nikanderin fyysiseen persoonaan. Enemmänkin siihen, ymmärtäisinkö hänen sanomastaan yhtään mitään.
Räppi kun ei oikein ole meikäläisen vahvinta alaa. Kelkasta on pudottu, täytyi myöntää, mutta kaitpa tässä jotain itua on, koska oppilaskunta oli hänet vartavasten paikalle halunnut.
Ennakkokäsitykset kaverista olivat kuitenkin melkolailla positiiviset. TV:n Fort Boyard -roikkumisohjelmassa Nikander vakuutti sinnikkyydellään. Kurjuuden maksimointiohjelma Selviytyjissä hän pärjäsi kohtalaisesti, mutta olemus oli jotenkin poissaoleva.
Maailman irvokkaimmassa ruokaohjelmassa, Madcook-showssa, tuli esiin välitön huumorintaju, kun Riku Rantala ja Tunna Milonof syöttivät kasvissyöjälle mysteerimakkaran sisällä vegaanisia koirannappuloita.
Sellaiset olivat ennakkoluulot miehestä, joka kertomansa mukaan asteli kahden tunnin yöunilla vastailemaan oppilaiden ennakolta laatimiin kysymyksiin. Ja niitähän riitti.
Kysymyksiä oli koonnut tapahtuman järjestäjä, Kivapuhe-hankkeen koordinaattori Siiri Sarias – siinä ennakkoluulossa, ettei salintäysi nuorisoa uskaltaisi niitä ääneen esittää. Odotukset osoittautuivat oikeiksi ja siihen joutui Nikander toteamaan, että olette te uskomattoman ujoja – ei ole noloa puhua ääneen julkisesti.
– Miksi olette kuin jääkuutioita, vaikka ollaan näin pohjoisessa. Poron näin tänne tullessa. Uskomaton eläin. Meillä Helsingissä on vain lokkeja ja kaneja.
– En tajua, miksette ota poroista valokuvia, hän ihmetteli ja aikoi itse ottaa kuvia Pudasjärven luonnosta ja maalata niistä myöhemmin tauluja.
Ennakkoluuloja paljastui siis myös itse esiintyjästä. Ensimmäinen kysymys yleisölle oli, että ymmärrättekö te etelän kieltä? Esityksen edetessä hän teki useita tarkennuksia käyttämiinsä termeihin – kuten esimerkiksi sanaan ”bileet” – jotta yleisökin ymmärtäisi.
– Mikä kyläkauppa teillä täällä on? Onko se S-market jo täällä saakka?
Vitsiksi Nikander lauseensa oikoi, mutta valitettavasti se vahvisti ennakkoluuloja etelän ihmisten suhtautumisesta meitä pohjoisen alkuasukkaita kohtaan. Siinä tuli esille koko ennakkoluulo-käsitteen anatomia. Sitä on monella tasolla.
Musta Barbaari ei todellakaan ole tässä suhteessa ainoa laatuaan. Muistui mieleen, kun aikanaan tuli Syötteelle esiintymään Playboy-malli Kata Kärkkäinen. Ensimmäiset sanat yleisölle olivat: ”Onhan täällä ihmisiäkin. Mä luulin, ettei täällä ole muita kuin poroja.”
Kulttuuriset ennakkoluulot eivät kuitenkaan himmentäneet varsinaisen Kivapuhe-tapahtuman perimmäistä teemaa: kiusaaminen, syrjintä ja rasismi on yhä tätä päivää. Aiheeseen liittyviin kysymyksiin Nikanderilta löytyi omakohtaisia kokemuksia.
Ei ole ollut elämä helppoa Turussa tansanialaisäidin nelilapsisessa yksinhuoltajaperheessä – mutta silti onnellista, hän muisteli. Koulussa hän kertoi joutuneensa ihonvärinsä vuoksi kiusatuksi, mutta myönsi myös itse tuoretta maahanmuuttajaa kiusanneensa – kunnes sai tältä turpiinsa, jonka jälkeen heistä tuli parhaat kaverit.
Teini-iässä hän oli pyrkimässä kaveriensa kanssa bileisiin, mutta sisään ei päästetty. Sen sijaan kutsuttiin paikalle joukko uusnatseja, jotka alkoivat pahoinpidellä niitä, jotka eivät karkuun ehtineet. Veljensä Nikander oli pelastanut pinteestä huutamalla ”Kytät tulee”, jolloin joukko pakeni paikalta.
Urheilu, alkuun jalkapallo, piti nuorukaisen yhteiskunnassa kiinni. Loukkaantumisen takia oli vaihdettava lajia ja sellaiseksi löytyi kuntosali. Molemmissa tavoitteet olivat olleet korkealla. Saavutuksina mm. 135 kiloa penkistä ja SM-mitaleita kehonrakennuksessa.
Punttisali toi itseluottamusta kuitenkin vain tiettyyn pisteeseen saakka. Lopulta hän totesi touhun jollain lailla epäterveeksi. Energiansa Nikander suuntasi musiikkiin. Ensimmäinen soittolistoille noussut Rap-kappale oli mikäs muukaan kuin ”Salil eka salil vika”.
Se Rap-musiikin syvin olemus ei kuitenkaan kasari-musan parissa kasvaneelle auennut, vaikka aiheeseen liittyviin kysymyksiin Nikander vastaili suurella intohimolla. Hirsikampuksen liikuntasalin lattialla hiljaa kuunnellut nuoriso sen sijaan näytti asian sisäistävän.
Nikander kertoi, että seitsemännellä luokalla koulussa hän oli kuunnellut luokassa monotonista vuoroluentaa historiankirjasta. Kun oma vuoronsa oli tullut, hän oli esittänyt osuutensa räppäämällä. Opettajakin oli kiitellyt ja innostanut jatkamaan.
Täytyi asiaan vihkiytymättömän lopulta myöntää, ettei se räppi aivan viraapelihommaa voi olla, koskapa vaatii ajattelua, jatkuvaa harjoitusta ja kirjoittamista. On se joka tapauksessa vastapainoa kännykkäviestien näpyttelylle. Ehkäpä sanoituksista joku joskus kokoaa uuden Kalevalan.
Kovista kokemuksistaan huolimatta, terveen itsetunnon musiikin kautta löytänyt Nikander kertoi tekevänsä rasismin vastaista työtä olemalla oma itsensä. Alussa mainitusta Selviytyjät-ohjelmasta hän kertoi, ettei ollut kivaa. Ahdistavalta oli tuntunut joutua juonimaan toisten selän takana.
Elämänohjeeksi hän antoi yleisölleen, että jos tekee hyviä asioita sydämellään, eikä halua satuttaa ketään, se riittää.
– Seuratkaa omia unelmianne ja tehkää omia juttujanne, se riittää. Puhumalla asioista ääneen, olemme elossa.
