Harmaa vuolukivi hohtaa loppusyksyn kuulaassa aamussa.
4 000 kilon kivipaasista on kuoriutunut taideteos, joka muistuttaa viime sotien kauhunhetkistä, erityisesti Lapin sodasta.
Patsas kuvaa, kuinka sodan alttarille uhrataan nuoria sieluja ja surman liekit nuolevat kaupungin silhuettia. Rukoilevat kädet kurkottavat kohti taivasta, kun muutakaan ei enää ole jäljellä.
Kollajan-, Hetekylän- ja Kuusamontien risteyksessä on Vilho Outilan työtila, jossa hän on viime kuukausien aikana veistänyt muistomerkkiä.
72 vuotta sitten samassa paikassa menehtyivät Lapin sodan ensimmäiset uhrit, kaksi saksalaista vartiomiestä. Lisäksi yksi lähetti loukkaantui muutaman kilometrin päässä paikasta ja menehtyi vammoihinsa.
Silminnäkijän kertoma tarina tapauksesta herätti Outilan pohtimaan nuorten miesten kohtaloita vuosia sitten – moni kuoli turhaan.
– Olen jo pitkään ajatellut, että minun täytyy tehdä muistomerkki Lapin sodan uhreille.
Työhönsä Outila ryhtyi inspiraation vallatessa. Ensin hän veisti pienoismallin, jonka pohjalta mittasuhteet ja muodot asettuvat uomiinsa.
Itse veistäminen on raakaa fyysistä työtä: moskalla ja taltoilla hakataan kiveä pala palalta muotoonsa. Muistomerkkiä Outila on naputellut 600 tuntia.
– Ei siitä pääse irti. Monesti olen umpiväsyneenä päättänyt, että enää en tähän ala, mutta niin vain aina alkaa uusi työ.
Nytkin muistomerkin vieressä makaa kaksi isoa suorakaiteen mallista kiveä, joista aikanaan muotoutuu jotain ihan muuta.
– Minulla on aina ollut sisällä tarve toteuttaa itseäni.
Vuosia sitten Outila hyppäsi oravanpyörästä pois ja alkoi tehdä taidetta. Ensin puureliefejä ja sittemmin kivisiä veistoksia. Myös runoja on syntynyt runsaasti.
Materiaalien tuntemiseen meni aikansa.
– Asuin kymmenen vuotta Lieksassa. Siellä tutkin mittasuhteita ja tekniikoita. Se oli oppiaikani.
Sen jälkeen kotiseutu alkoi kutsua, ja hän asettui Pudasjärvelle.
Vuolukivi on Outilan mielestä paras materiaali. Siihen hän tykästyi vuolukivitakkojen siivittämänä. Takkoja hankittuaan hänelle jäi aina kivenpalasia, joihin hän alkoi kokeilla veistämistä.
Kivessä kiehtoo sen pysyvyys. Kolme miljardia vuotta vanhaan kallioon on vaikuttavaa tarttua:
– Vuolukivi kestää käytännössä ikuisuuden.
Myös muistomerkki on tehty pysyväksi muistutukseksi sodan kauhuista ja mielettömyydestä.
Patsaan rosoinen alaosa kannattelee yläosan liekkejä. Teoksen toisen puolen kulmikkaat muodot kuvaavat ihmisten tekemää, rakentamaa kaupunkia, jonka liekit ahmaisevat kitaansa.
Patsaan ihmishahmot ovat moderneja uhrien kuvia.
– Sodan alttarille uhrataan ihmiset ja omaisuus. Sodan liekit syövät koko olemassa olevan, kaiken.
Mitä jää jäljelle?
– Ylös kurkottavat, rukoilevat kädet. Rukous leijuu ylös Jumalan luokse. Samoin uhrien sielut irtoavat ja leijuvat ylös.
Sota antoi rukouksille uuden merkityksen.
– Sodan aikana rukoiltiin päivittäin. Se oli ainut toivo.
