Lukijalta
Mielipide

Miten saatais nämä pe­rin­ne­kä­si­työt py­sy­mään elossa niin, että os­sai­sim­ma tehä niitä ihan siihen lap­suu­ves­ta tuttuun tap­paan?

Kirjoittaja pohtii, miten Pudasjärven paikalliset perinnekäsityömallit saataisiin tallennettua ja jälkipolvienkin käyttöön. Kuvassa veteraanisukkien neulontaa.
Kirjoittaja pohtii, miten Pudasjärven paikalliset perinnekäsityömallit saataisiin tallennettua ja jälkipolvienkin käyttöön. Kuvassa veteraanisukkien neulontaa.
Kuva: Martta Oinas-Panuma

Tuossa kuttoissani miehelle mettätyökinttaijjen alle lapasta tuli mieleen muistot lapsuuvesta. Ja se, että ennää ei oo äiti neuvomassa, kun aikaa alakaa olla jo kutomiseenni.

Lapsena tuli tutuksi näky, kun äiti kehräsi rukilla omien lampaijjen villasta kehräämöllä käytetyistä hahtuvista villalankaa, josta sitte kuto isälle ja meille lapsille villasukkia ja lapasia. Sainpa sitä itekki kokkeilla, tuolloin ei ehkä niin hyvällä menestyksellä.

Käsityöt oli äitille sekä hyöty että huvi ja ilo, hällä kun oli taito tehä monenlaista. Muistan äitin saaneen toisella kymmenellä ollessaan lahjaksi kankaan, josta sitten ompeli itelle puvun. Äiti oli monitaitoinen, niin kuin usseimmat nuita aikoja eläneet.

Kojin lattioita peittivät äitin kutomat matot, seinillä oli villaraanuja, joita 1970-luvulla tehtiin paljon kansalaisopiston järjestämillä kursseilla, joita pijettiin kylien kouluilla. Villasukkia ja lapasia oli aina työn alla, kun muilta töiltä ehti istumaan. Ja parsimisen äiti kyllä opetti, mutten oo kyllä varma työn jälestä, perusteet on kyllä muistissa.

Näistä muistoista johti ajatus etteenpäin. Miten saatais nämä perinnekäsityöt pysymään elossa niin, että ossaisimma tehä niitä ihan siihen lapsuuvesta tuttuun tappaan?

Meillä on vielä muutamia näitä vanttuita ja muita ossaavia tekijöitä, ja haluaisin kyllä kovasti, että näitä taitoja pijettäis hengissä ja että joku, joka tuntee ossaavansa ja ehkäpä olis kuviaki niistä, laittais ohjetta vaikkapa paikallislehteen, vaikkapa perinnekäsityöohjeena.

Ja sitte sekkii vielä, että eri kyläkulmilla oli omanlaisensa ja minä ite haluaisin Hetekylän suunnan perinnekäsityöohjeita. Sylyviltä ainaki löytyis varmaan apua Hetekylän, Viinikosken suunnan käsitöistä.

Yritin netistä hakia perinnekäsitöitä Pudasjärveltä, enkä kyllä löytäny ainakaa ohjeitten kans. Onkohan niitä kerätty mihinkää?

Viime kesänä kävin ystäväni kans Puolangalla ja Hepokönkäällä ja palatessa käsityömyymälässä, jossa oli tosi paljon erilaisia käsitöitä ja taijolla tehtyjä.

Sieltäpä bongasin Puolanka-pipon ja heti siitä lähti ajatus, että onko meillä Pudasjärvellä vastaavaa, omaa pipoa. Tästähi vois järestää suunnittelukilipailun, jos sitä ei vielä oo.

Ja mikä oli vielä niin mieltä lämmittävvää, oli lappu, joka oli siihen pippoon laitettu. Se kerto siitä kotiseuturakkauvesta, mitä me ommaa kotipaikkaa kohtaan tunnemma, enemmän tai vähemmän, nyt tai sitte myöhemmin.

Sanat lapussa kertoivat pipon väreistä, kotiseuturakkauvesta, jonka eessä minä ainai olin sanaton. ”Tulenpunainen, hiilenmusta, savunharmaa, usvanvalkoinen peilaavat kotiseutuani, Puolankaa, saameksi palopaikkaa. Käsintehty, luonnosta muotonsa saanut, tuote tekijänsä käsissä syntynyt. Sinulle iloksi ja muistoiksi. Kotiseutuni – minun Puolankani” Kaunista, eikö?

Ja tämä aika, kun oomma palijo kotosalla emmekä kule palijo, ois hyvä hetki perehtyä käjentaitoihin. Kuttoissani kotona, nuorimmaiseni kysyi, että mikä on tuo villitys, ku kaikki kuttoo jottai? Seun tämä aika, vastasin.

Kutominen itelläki on jääny vähäiseksi, mutta nyt parin viikon sissään, on valamistunu muutama pyllytin. Ensimmäinen osu nappiin ja on käytössä, seuraavasta tuli liian pieni ja kolomatta ei oo vielä sovitettu.

mummu vm 1962