Metsähallituksen Luontopalvelut aikoo karsia Koillismaan ja eteläisen Lapin alueella vähäisellä käytöllä olevia retkeilyrakenteitaan.
Pudasjärven, Taivalkosken, Ranuan ja Posion alueilta esitetään poistettavaksi tai kunnan hoitoon siirrettäväksi noin kolmekymmentä erilaista taukopaikkaa – tulipaikkoja, laavuja ja autiotupia.
– Ennen kohteiden poistamista Luontopalvelut neuvottelee kuntien kanssa, haluavatko ne ottaa kohteet hoitaakseen, lupaa Pohjanmaan-Kainuun Luontopalveluiden kenttäpäällikkö Jouni Kosonen.
Hänen mukaansa myös paikalliset yhdistykset tai esimerkiksi metsästysseurat voivat laatia ”kummisopimuksen” ja ryhtyä ylläpitäjäksi.
Kummisopimuksessa uusi ylläpitäjä sitoutuu kohteen pidempiaikaiseen ylläpitoon, asiakasturvallisuuden varmistamiseen ja esimerkiksi jäte- ja polttopuuhuoltoon.
Luontopalvelujen ylläpidettäväksi jäävät kohteet ovat etupäässä lähellä Syötteen matkailualuetta sijaitsevia rakennuksia ja rakenteita.
Vaille huoltoa ovat jäämässä esimerkiksi kansallispuiston lähellä, mutta sen ulkopuolella olevat Petäjäkosken kota ja Isoniemen varaustupa Pärjänjoen varresta sekä Isokurun kota Metsälästä ja Kouvanjärven laavu Kouvalta.
Syötteen kansallispuiston vaikutuspiirin ulkopuolelta ovat Metsähallituksen hoidosta poistumassa Ohtosen autiotupa Hirvaskoskelta sekä Räpättävän kota Iijoen varresta Yli-Kuresta. Naamankajokivarressa palanutta Taimenmutkan kämppää ei Kososen mukaan enää uudelleen rakenneta.
Livon suunnalta Luontopalvelut on luopumassa Livon-Kokkokylän välimaastossa olevasta Soininsuon suojelualueen Villenpirtin autiotuvasta sekä Livojoen varressa olevista Karjalaisen autiotuvasta ja Kilsikosken laavusta.
Olvassuon soidensuojelualueelta on poistumassa ylläpidosta Saunakankaan kämppä. Muualla kuin Syötteen läheisyydessä säilytettävien listalla ovat Ruottisenharjun tienvarressa olevat Sammakkosuon laavu ja lintutorni sekä Litokairan porokämppä.
Valtakunnallisesti Luontopalvelut poistaa tai siirtää uuden ylläpitäjän hoidettavaksi noin viidenneksen nykyisistä taukopaikoistaan.
Suurin osa poistettaviksi harkituista kohteista ovat Kososen mukaan yksittäisiä hajakohteita, joilla on hyvin vähän käyttäjiä, vuositasolla 100-200 käyntikertaa per kohde.
Erityisesti 1980-luvulla enemmänkin työllisyystöinä kuin kysyntälähtökohdista rakennettuja retkeilyrakenteita on Kososen mukaan paljon.
– Näiden kohteiden käyntimäärät ovat aina olleet kohtalaisen vähäisiä. Rakenteet ovat nyt elinkaarensa päässä ja edellyttäisivät isoja korjaustöitä, kommentoi Kosonen.
Syyksi taukopaikkojen karsimiselle on hänen mukaansa se, että Luontopalvelujen talous on tiukemmalla kuin koskaan ja rahoitus uhkaa pienentyä entisestään.
– Vähällä käytöllä olevien karsimisella pyrimme varmistamaan suosituimpien retkikohteiden ja edelleen hoitoomme jäävien satojen muiden kohteiden laadun ja asiakasturvallisuuden, Kosonen toteaa.
Hänen mukaansa karsimisesta huolimatta levähdyspaikkoja säilyy edelleen myös kotiseutujen lähialueretkeilyyn.
