Metsähallituksen Metsätalous Oy on tarkistanut metsäteiden käytöstä perimiään maksuja. Hintaperusteena on edelleen, kuten jo puolisentoista vuotta, 0,15 euroa kuljetettua puukuutiota ja kilometriä kohti.
Jatkossa maksu peritään enää enintään 20 kilometrin matkalta, kun yksityinen metsänomistaja on aiemmin metsävaltion teillä joutunut maksamaan koko puunajoon käyttämältään matkalta.
Suurin osa kuljetuksista on Metsähallituksen mukaan alle 20 kilometriä ja siten teiden käytöstä kertyy pääosin teiden kulumista vastaava korvaus.
Etenkin Pohjois-Suomessa ja Lapissa haluamme myös omalta osaltamme vaikuttaa siihen, että puuta saadaan hyvin liikkeelle uusien biotaloustehdashankkeiden raaka-ainehuollon turvaamiseksi Metsätalous Oy:stä kerrotaan.
Metsähallitus on saanut runsaasti palautetta nimenomaan pitkien matkojen päässä olevien metsäpalstojen kuljetuskustannuksista. Tienkäyttömaksuista on neuvoteltu myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n kanssa.
– Tiemaksuihin on haettu yhdessä keskustelemalla kohtuullistamista ja mielestäni asiassa päästiin ihan järkevään ratkaisuun. Tienkäyttömaksun kohtuullistaminen palauttaa yksityisiä metsätiloja takaisin kannattavuuden piiriin, sanoo MTK:n kenttäpäällikkö Samuli Kokkoniemi.
Tienkäyttömaksuilla ilmoitetaan katettavan osaltaan laajan, Metsähallituksella on 37 000 kilometriä omia metsäteitä, tieverkoston ylläpitoa.
Pudasjärven metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Antti Härkönen tuhahtaa kehutun huojennuksen olevan täällä yhtä tyhjän kanssa, yli 20 kilometrin tieosuuksia ei täällä juurikaan ole. Vaikutusta sillä on vain Lapin alueella, hän tietää.
Härkönen ihmettelee, pitääkö yksityisten Pudasjärvellä metsää omistavien ja puuta teollisuudelle myyvien maksaa sekin metsäteiden käyttö, josta valtaosa, noin 85 prosenttia on Metsähallituksen oman ilmoituksen mukaan virkistyskäyttöä.
Hän on laskeskellut maksun vaikutusta puunkuljetukseen Liekokylän perällä Kaljatieksi kutsutun tien kautta. Rekkakuorman vienti sitä pitkin maksaa reilut sata euroa.
– Eihän sitä metsänmyyjältä suoraan peritä, mutta huononlaisen ensiharvennusleimikon kantohintaa maksu laskee neljänneksen.
Kuuden rekkakuorman maksuilla Metsähallitus pystyy maksamaan tielle yhden tiekarhun käynnin. Kerran tai kaksi kesässä se kai tehdään.
Monen vuoden välein tehtävä vesakonraivuu maksaa Kaljatieltä vajaan kahdenkymmenen kuorman tiemaksut, Antti Härkönen on kannanottojensa tueksi laskenut.
Hän on pohtinut, olisiko metsänomistajan kannalta edullisempi vaihtoehto hankkia tietoimituksella osuus tiehen kuin maksaa käyttömaksuja.