Kannattaako hakea rahoitusta? Tähän kysymykseen törmää silloin tällöin, kun esitellään lähiaikojen investointien suunnitelmia kuntatasollakin. Suunnitelmissa saattaa olla monenkin miljoonan korjaustarpeita. Tarpeet koskevat esimerkiksi rakennuksia, joilla on jo ikää.
Tällaisten rakennusten kohdalla olisi pitänyt aikoinaan aloittaa suunnittelut rakennusten korjaamiseksi ja käyttöiän jatkamiseksi silloin, kun korjatuille rakennuksille on käyttöä tiedossa vuosia jopa vuosikymmeniä.
Kun aikoinaan kunnassakin aloitetaan jonkun rakennuksen korjaussuunnitelmat, niin silloin mielestäni kannattaa selvittää, millä rahalla korjausremontti maksetaan.
Onko mahdollista siirtää tai hylätä kokonaan jokin investointikohde, joka on jo aiemmin hyväksytty?
Mielestäni on hyvin järjestettävä aikaa selvittää, että onko mahdollista saada muualta rahoitusta, esimerkiksi valtiolta, julkisiin hankkeisiin varatuista rahoista.