– Minulla ei ole ketään taiteellisia ihanteita tai esikuvia. En jäljittele mitään tyylisuuntaa, sanoo Rauhalankankaalla asuva Maija-Liisa Sänkiaho.
Hän on entisiä taiteilija Paavo Tolosen kuvataideoppilaita. Lisäksi Sänkiaho on opiskellut aikoinaan Limingan taidekoulussa noin vuoden ajan. Hän sanoo kuitenkin olevansa itseoppinut.
Ite-taiteilija ei tavoittele kuuluisuutta, tai halua korostaa itseään. Hän sanoo olevansa aito ihminen, ja suostuu haastatteluunkin empien.
Hän kertoo päätyneensä taiteen pariin vuonna 2000 sattumalta ja aloittaneensa tekemisen aikuisiällä miltei tikku-ukoista.
– Kaikki alkoi tekemättömyydestä. En halunnut vain pyöritellä peukaloita kämpillä. Keksin itselleni hyvän harrastuksen ja aloin vain tekemään näitä maalaushommia, sanoo myös Oulun taiteilijaseuran toiminnoissa kokelasjäsenenä mukana ollut nainen.
Pohjantähteen kootussa Sänkiahon näyttelyssä on esillä sekatekniikalla tehtyjä töitä. Käytössä ovat olleet pastellit, öljyvärit, sekä lyijy- ja värikynät... Lehtileikkeitä hyödyntäviä kollaasejakin on joukossa.
Kiintoisan Sänkiahon tekniikasta tekee se, että hän käyttää töissään hilettä, simpukoita, kultaa ja kaupasta ostamiaan sisustuskiviä. Kivet ovat niin pieniä, ettei niitä välttämättä huomaa, ellei mene ihan lähelle.
– Eivät kivet ehkä kuulu kuvataiteeseen, mutta minä olen niitä ruvennut käyttämään, kertoo omintakeinen ite-taiteilija.
Hänen töitään on ollut esillä aikaisemmin Oulussa: Pohjankartanossa Oulun seudun kuvataiteilijoiden syys- ja kevätnäyttelyissä, kirjastoissa sekä kahviloissa.
Sänkiaho asui pidempään Oulussa, kunnes muutti takaisin kotikuntaansa Pudasjärvelle, omien sanojensa mukaisesti ”peräkammariin”.
Sänkiahon maalaukset ja piirrokset ovat pieniä ja suuria, useat työt ovat hyvin värikkäitä ja puhuttelevat alitajuntaa.
– Teen työt nopeasti, kaipa se on harjoittelun tulos. Päätän, että haluan tehdä jotakin kaunista, josta tulee katsojalle rauhallinen mieli.
Seinällä roikkuu intiaanipäällikkö. Toisessa teoksessa on mustalle pohjalle pastelleilla piirretty Unissakävelijä.
– Se on mystinen, satumainen, miltei aavemainen, utuinen hahmo yössä. Hattupäinen tyttö toistuu monissa kuvissani, Sänkiaho kuvailee. Hän kertoo mielellään töistään, vaikka muuten on hiljainen.
Junalla ja linja-autolla kotimaanmatkailua harrastava nainen kertoo, ettei kulje laput silmillä, vaan havainnoi aktiivisesti ympäristöään. Sieltä tulee aiheita kuviin.
Intiaanipäällikkö syntyi, kun Sänkiaho kävi Kuopion matkallaan valokuvanäyttelyssä, joka kertoi Kanadan intiaaneista.
Eräässä kuvassa on hienon rouvan trimmattu, hyvin syötetty puudeli. Toisessa uivat Punaisenmeren kalat.
– Matkustan myös sohvalta käsin televisiota katsellessa, Sänkiaho nauraa.