Kesä ja hyönteiset ovat kaikille tuttuja, mutta osa ihmisistä reagoi voimakkaammin pistoihin ja puremiin, tiedottaa Yliopiston apteekki.
Pureman aiheuttama reaktio voi kestää minuuteista tunteihin, herkimmillä jopa useisiin päiviin. Allergisen ihminen saa tavanomaisen myrkkyreaktion lisäksi puremasta allergisen reaktion, joka on tyypillisesti voimakkaampi ja pitkäkestoisempi.
Hyönteisten pistoja hoidetaan oireiden mukaan.
Kovaa kutinaa voi hillitä antihistamiinivalmisteet ja kortisonivoide. Myös kylmä voi auttaa, ja pistokohtaa voi painaa vaikkapa jääpalalla.
Raapimista tulisi välttää, sillä ihon rikkoutuminen viivästyttää paranemista. Rikkoutunutta ihoa kannattaa pitää puhtaana.
Herkimmät ihmiset voivat helpottaa kutinaa jo etukäteen.
– Jos on allerginen hyttysen puremille ja saa puremista joka kesä voimakkaat reaktiot, on järkevää ottaa antihistamiinitabletti jo hieman ennen luontoretkeä tai mökkireissua, sanoo proviisori Rami Kivistö sanoo.
Ampiaisen ja mehiläisen pistot aiheuttavat kipua, kuumotusta ja turvotusta. Oireisiin auttaa tarvittaessa kyytabletti, jossa on hydrokortisonia.
Osa ihmisistä on allergisia ampiaisen pistoille, ja silloin pisto voi olla hengenvaarallinen. Allergisen tulee kantaa kesällä mukanaan adrenaliinikynää, jonka lääkäri määrää reseptillä.
Myös muut kuin allergiset voivat saada vakavia oireita pistoista. Erityisen tarkkana tulee olla, jos ötökkä pistää pään tai kaulan alueelle. Silloin hengitys voi vaikeutua ja nieli turvota, jolloin tulee soittaa välittömästi hätänumeroon.
Kivistö kehottaa hakeutumaan lääkäriin myös silloin, jos ampiainen pistää pientä lasta tai vanhusta. Hoitoon hakeutuminen voi olla tarpeen myös silloin, jos pistoja on useita.
Sääski, hyttynen vai itikka?
Sääsket ja hyttyset tarkoittavat arkikielessä usein samaa asiaa. Sääsket on kuitenkin laaja ryhmä erilaisia lajeja, ja hyttyset on vain yksi sääskiin kuuluvista heimoista. Myös mäkärät eli mäkäräiset kuuluvat sääskiin.
Hyttysiä on puolestaan tuhansia lajeja, joista vain muutama prosentti käyttää ravinnokseen ihmisen verta. Suomessa esiintyy noin 40 hyttyslajia, joista yleisimmät ovat metsähyttynen, Etelä-Suomessa esiintyvä lehtohyttynen ja pohjoissuomalainen jänkähyttynen. Kaupungeissa esiintyy myös viemärihyttynen, joka on urbanisoitunut lintuhyttynen.
Itikka on hyttysen murrekielinen nimi. Pohjanmaalla itikka tarkoittaa hyttysen sijaan lehmää.