Kolumni

Eduskunnasta Juha Pylväs: Polttoaineveron romutukselle kannatusta

-

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen on herätellyt eri yhteyksissä ajatusta nykyisen polttoaineverojärjestelmän romuttamisesta. Malli on yksinkertainen ja nykyaikaan varsin sutjakasti sopiva. Nythän polttoaineverotuksella kerätään valtion kassaan rahaa 2,5 miljardia euroa. Tuo vero kerätään jo tankilla käydessä.

Toisin sanoen, tankkasit sitten rekkaa, henkilöautoa tai vaikkapa mopoa, niin maksat saman verran veroa polttoaineen määrässä litraa kohden. Nykyinen järjestelmä ei salli eikä mahdollista ajoneuvokohtaista saati paikkakohtaista erillisverotusta. Tankkasit sitten Helsingissä, Oulussa tai Kuusamossa, on maksettu vero polttoaineessa sama.

Veron keruu vanhalla tavalla on tehokas, mutta erittäin jäykkä tapa.  Se on kaavamainen maalla ja kaupungissa eikä ota huomioon pitkien etäisyyksien tuomia lisäkilometrejä. Kauppa-asioiden hoitoon on maaseudulla aina pidempi matka kuin Helsingin lähiössä.

Monelle autoilu on maaseudulla ainut vaihtoehto päästä töihin, harrastuksiin ja palveluiden pariin.

Vanhasen mallin hienous onkin siinä, että paikka otettaisiin huomioon. Pohdittu malli polttoaineen verotukseen on sellainen, jota yhdenkään maalla asuvan ei pitäisi missään nimessä vastustaa. Polttoaineverotuksen muuttaminen tie-, ajoneuvo, ja käyttötarpeen mukaiseksi ei nykyisellä mittarihintaverotuksella onnistu.

Jos halutaan oikeudenmukaisempaa ja tasapuolisempaa verotusta liikennepolttoaineisiin ja liikenteeseen, vanhaa mallia on pakko uudistaa toisenlaiseksi.

Tieverkon määrärahat ja huonokuntoiset tiet ovat maaseudulla liiankin tuttu ilmiö. Erilaisia tiehankkeita aktiivisesti lobanneena on vastaan tullut monta kertaa eri viranomaistahoilta, ettei alemman tieverkon kunnostamiseen löydy rahaa nyt eikä vuosiin.

Silti huonokuntoisten teiden ajamisesta pitää maksaa samaa liikenteeseen kohdistuvaa polttoainevero kuin hienoa moottoritietäkin ajavat maksavat. Minun tai monen muun oikeustajuun tasaverotus ei tässäkään kohdassa mene.

Tätä uudistusta pitäisi sen vuoksi maaseudulla ankarasti edistää ja lobata. Kuten aina tuppaa olemaan, kaikista veroon liittyvistä uudistuksista nousee hirmuinen meteli. Asia torpataan selkäydinreaktiolla ilman sen kummempaa tutustumista.

Toisenlaisella liikenteen verotuksella mahdollistetaan myös rekkaliikenteen ja linja-autoliikenteen verotuksen keventäminen. Rekkaliikenteeseen malli mahdollistaisi myös veroalennuksia ja sillä mahdollistetaan elinkeinoelämän kilpailukykyä maaseudulla.

Liikenteen kuljetuskustannukset kohdistuisivat oikeudenmukaisemmin käytetyn tien kunnon mukaisesti.

Uudessa mallissa maaseudulla sorateitä ajava autoilija maksaisi käyttämänsä huonokuntoisen tien käytöstä veroa huomattavasti vähemmän kuin moottoriteitä tai eritasoramppeja pitkin ajava. Liikenteen verotus kohdistuisi ja nousisi heille, joiden alueil­la rakennetaan uusia hienoja tieyhteyksiä ja kunnostetaan päällysteitä.

Usein joukkoliikenneyhteydetkin ovat hyvät.

Hyötyjinä olisivat ne maaseudun asukkaat, joiden tieyhteydet ovat sorateitä ja heikkokuntoista asfalttia maaseudulta kuntakeskukseen. Maaseudulla asuu Suomessa edelleen yli 50 prosenttia väestöstä. Tälle enemmistölle uusi polttoaineen verotusmalli olisi valtava parannus nykytilaan.

Tätä uudistusta pitäisi sen vuoksi maaseudulla ankarasti edistää ja lobata. Kuten aina tuppaa olemaan, kaikista veroon liittyvistä uudistuksista nousee hirmuinen meteli. Asia torpataan selkäydinreaktiolla ilman sen kummempaa tutustumista.

Kaiken uudistamisen vastustaminen on helppoa, mutta silloin huutelijoilla pitäisi olla esitys paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta mallista. Minulle nykymalli ei ole niin hyvä ja rakas, ettei sitä voisi heittää romukoppaan ja rakentaa oikeudenmukaisempi malli.