Pudasjärven kehitysvammaisten asuntola - palvelutalo valmistuu ensi vuoden elokuussa. Asukkaat pääsevät uusin tiloihin jouluksi, sillä muuttotavaroita kannetaan uudisrakennukseen ensi vuoden marraskuussa. Hankkeen kustannukset ovat nousseet puolella miljoonalla eurolla alunperin arvioiduista.
– Jo nyt tämän vuoden marraskuussa rakennus alkaa olla hahmollaan, arvioi asuntolaa rakentavan rakennusliike Sikla -konserniin kuuluvan Siklatilat Oy:n liiketoimintajohtaja Perttu Aikkila.
Työt torialueella ovat jo käynnistyneet.
– Sieltä on purettu joitain pieniä rakennuksia ja tehty maansiirtotöitä.
Työmaa tulee työllistämään parhaimpaan aikaan muutamia kymmeniä työntekijöitä.