Kauppatien varressa sijaitseva uusi, 54-paikkainen, ikäihmisten palvelukoti Hirsikartano luovutettiin Pudasjärven kaupungille joulukuun ensimmäinen päivä sovitusti ”seinät kunnossa”. Parhaillaan tiloja kalustetaan ja niihin asennetaan kodinkoneita.
Ensimmäisellä ja toisella jouluviikolla asumispalveluyksiköissä asuvat ihmiset saavat muuttaa sisään omia tavaroitaan. Oulunkaaren vanhuspalvelujohtaja Matti Vähäkuopus on pitänyt muuttajille ja heidän omaisilleen Pudasjärvellä tilaisuuden, jossa myös omaisia on pyydetty mukaan muuttopuuhiin.
– Omaisilta on toivottu, että he olisivat mukana valitsemassa, mitä omia kalusteita asukkaat ottavat mukaan uuteen kotiinsa. Olisi myös mukavaa, jos omaiset pääsisivät olemaan muutossa mukana ja hieman vielä oleilemaankin läheisensä luona muuttopäivän sopeutumisvaiheessa, vanhuspalvelujohtaja tuumii.
Hirsikartanossa sängyt ovat talon puolesta, mutta muuten asuinneliöt saa kukin kalustaa omilla kodin huonekaluillaan.
Yhteensä Oulunkaarella on Hirsikartanossa 34 paikkaa. Neljää paikkaa on tarjottu niille Pudasjärven kuntalaisille, jotka ovat tällä hetkellä hoidossa joko maksusitoumuksella tai palveluseteleillä eri puolilla maakuntaa.
– Tehostetun palveluasumisen yksiköissä muualla asuville on tarjottu mahdollisuutta muuttaa takaisin kotikuntaan. Olemme kysyneet heiltä ja heidän omaisiltaan, josko heillä on halua muuttaa takaisin Pudasjärvelle tuttujen ja läheisten lähelle, Vähäkuopus sanoo.
Hän toteaa kuitenkin, että muualla asuvilla on vuoden loppuun asti harkinta-aikaa.
– Pakkomuuttoja ei ole. Jos he ovat kotiutuneet muualle, ja siellä ovat omaiset lähempänä, niin täytämme sitten vapaaksi jääneitä paikkoja kulloisenkin tarpeen mukaisesti.
Oulunkaaren paikoille tulevat uudet asukkaat ovat suurimmalta osin jo tiedossa. Muutot tapahtuvat ryhmittäin, eri palveluyksiköistä. Myös henkilökunta seuraa asukkaita uuteen työpisteeseen.
Joulukuun viimeisellä viikolla tiloihin pääsevät muuttamaan ensimmäiset asukkaat eli nykyisen Kielokodin asukkaat. Heitä on 13 henkilöä.
29. joulukuuta palvelukotiin muuttaa lisäksi 12 asukasta Yläkartanosta.
– Heidät on valittu palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Henkilöt ovat sellaisia, joiden palvelutarpeeseen voidaan parhaiten vastata tehostetulla palveluasumisella.
Yläkartanoon vapautuu samalla 12 paikkaa tilaa, ja sinne siirtyvät vielä joulukuun lopulla Tuohikodin asukkaat.
– Hoivakoti Lakkarissa on myös tehty hoidontarpeen arviointi, jonka mukaan neljä asukasta selviävät tuetussa palveluasumisessa. He muuttavat Hirsikartanoon tammikuun ensimmäisillä viikoilla. Heidän osaltaan muutolla ei kuitenkaan ole kiire, sillä he ovat hyvässä hoidossa nytkin, Vähäkuopus kertoo.
Tuohikoti tulee jäämään muuton jälkeen kokonaan tyhjilleen. Pudasjärven kaupunki poistaa rakennuksen käytöstä.