Laskettelutapaturmassa vuonna 2010 vakavasti loukkaantunut mutta siitä taistellen toipunut laskettelu-urheilija Pekka Hyysalo vieraili tällä viikolla Pudasjärvellä.
Alkuviikon hän vietti Pikku-Syötteellä luennoimassa ja viettämässä vapaa-aikaa. Torstaiksi mies oli saatu kertomaan Fight Back -mallistaan koululaisille.
Fight Backin tehtävänä on tukea päävamman saaneita ihmisiä ja lisätä tietoisuutta turvallisuusvälineistä esimerkiksi urheilussa.
Hirsikampuksen liikuntasalissa oli mukana myös OSAO:n opiskelijoita koulun oman väen lisäksi.
– Ihan mahtava oli tulla tänne teidän upeaan hirsimökkikouluun!
Hyysalo kertoi elämästään itse ja videoiden kautta. Yleisö kuunteli koskettavaa tarinaa keskittyneesti.
Hyysalo vakuutti Fight Back -asenteella selvinneensä jopa takaisin laskettelurinteisiin.
– Joskus voisi vielä huvikseen vähän hyppiäkin, hän vastasi kysymykseen suunnitelmistaan.
Lopuksi Hyysalo antoi nimikirjoituksia ja osallistui innokkaiden ihailijoiden kanssa selfie-kuviin.