Vil­je­li­jän kesä on rei­lus­ti etua­jas­sa – "Luon­non kanssa pärjää, mutta muuten vas­tus­taa"

Leililän tilan miehet Juhani, Jyrki ja Henri Jurmu laittavat muiden kevättöiden lomassa vuokrapeltojen vesitaloutta kuntoon.
Leililän tilan miehet Juhani, Jyrki ja Henri Jurmu laittavat muiden kevättöiden lomassa vuokrapeltojen vesitaloutta kuntoon.
Kuva: Toivo Kiminki

Maataloustuottajien pudasjärveläisen nokkamiehen Juhani Jurmun mieliala ei kovin korkealle yllä, vaikka kevään viimeiset kylvötyöt Sarakylässä Leililän tilalla saatiin tehtyä lauantaina.

– Luonto se onkin ainoa, joka ei maamiestä ole pettänyt. Kesä on edennyt sen verran vauhdilla, että normaalista ollaan omilla pelloilla paria viikkoa edellä.

Viime kesä on vielä kuitenkin pahana muistona mielessä.

– Silloinhan kehnosti alkuun lähtenyt kasvukausi ei parempaa puoltaan juuri näyttää ehtinyt, Jurmu muistelee.

Mies suunnittelee nyt tuorerehun korjuun aloittamista ensi viikon alkuun. Kasvu on ollut hyvää, eikä viileä jakso ehtinyt haittaa tuoda. Kosteuttakin on riittänyt, paikalliset sadekuurot ovat siitä huolen pitäneet.

Jääpoltetta tietää Jurmu paikoin talvella esiintyneen. Sen seurauksena on jossain jouduttu pieniä viljelypaikkoja tekemään. Samaiseen työhön on joutunut myös hetekyläläinen Juha Heikkilä.

Hän levitti apulannat nurmille aikaisemmin kuin koskaan ennen. Syynä oli aikainen kevät, mutta myös uusimmat lannoitesuositukset. Niiden mukaan levitys pitäisi tehdä heti kun pelto koneet kantaa.

– Reilu viikko ollaan normaaliajasta edellä, alkuun jopa enemmän, viileä sääjakso on vähän kasvuvauhtia hidastanut. Tämän viikon puolimaissa lähtee meillä tuorerehun korjuu alkuun.

Heikkilä on laitellut kuntoon Vapolta hankkimiaan turvesuon pohjia Jauhosuolla. Viime kesä oli niillä tuskainen, nyt näyttää pohjavesi olevan alempana ja työt onnistuvat hyvin.

Luonnon kanssa siis nyt pärjätään, mutta muualta tuleekin lunta viljelijän tupaan ja navettaan asti. Maidon hinta on edelleen sillä tasolla, että investoinnit pitää harkita tarkkaan. Juuri tullut tieto EU:n Venäjä-pakotteiden jatkosta ei hymyä Juhani Jurmun suupieliin saa.

Toisenkin uhan on EU-päätöksillään tuomassa. Maitokiintiöiden poistaminen on jo nostanut joidenkin yhteisön maatalousmaiden tuotantoa rutkasti, Irlannissa ja Hollannissa liki kolmanneksella.

– Suomalaiset tuottajat varoittelivat kiintiöiden poiston seurauksista, ilman näkyvää vaikutusta. Täällä maanosan äärialueiden navetoissa ollaan vielä ihmeissään suotuisampien alueiden lisääntyvän maidon kanssa.

Pahasti alkaa siltä tuntua, että ei meitä kuunnella

Jurmun, enempää kuin muidenkaan maidontuottajien, mielialaa ei kohota tieto Kuusamon Osuusmeijerin ajautumisesta talousvaikeuksiin. Maitotilin viivästymisiä tässä viimeksi kaivataan, Jurmu harmittelee muutamien pudasjärveläisten tuottajien eteen putkahtanutta tilannetta.

Maatalousviraston tukimaksatukset ovat myöskin lisäämässä viljelijöiden tuskaa. Kuukausien viivästykset ovat hankaloittaneet tilannetta ja lisänneet vaikeuksia entisestään.

Kotimaisten päättäjienkään toimia ei Jurmu juuri kiittelemään pääse. Syksyisen traktorimarssin aikoihin lupaukset tiukasta asioihin puuttumisesta olivat löyhässä, mutta mitään vaikutuksia ei ainakaan Leililän tilalla ole vielä havaittu.

– Pahasti alkaa siltä tuntua, että ei meitä kuunnella. Äänestyslipulla vaikuttamisella ei näytä enää tehoa olevan, toisia keinoja pitää löytää, Maataloustuottajien Pudasjärven yhdistyksen puheenjohtaja pohtii.

Mainos
Iijokiseudun pelit

Pelaa Iijokiseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä