Kun Rauni Kukka saapuu ystävänsä luo, hän katsoo usein ensimmäisenä, onko talon laidalla sijaitsevassa postilaatikossa ”Vapulle postia”.
Vieras astuu sisään punaisen rivitalon ovesta, huikkaa iloisen tervehdyksen, riisuu ulkovaatteet ja käy rottinkiseen keinutuoliin istumaan. Talon emäntä istuu yleensä sängyn laidalla. Juttua riittää ja joka kerta juodaan kahvit.
– Meillä käyttää hyvin yhteen, sanoo jo kolmatta vuotta yksin asunut 82-vuotias rouva. Hän muutti Kurenalle Livolta, jossa asui yhdessä miehensä Erkki Puhakan kanssa.
Miehen muistisairaus teki kuitenkin elämästä vaikeaa, ja paikan saaminen Yläkartanosta mahdollisti pariskunnan yhtäaikaisen muuton, vierekkäisiin osoitteisiin.
Ystävät jäivät Livolle, joten hetken oli yksinäistä. Sitten uusi ystävä ilmaantui elämään.
– Vappu on minulle kuin äiti. Oma äitini on kuollut ja Vapussa on sattumoisin jotain samaa kuin hänessä. Äitinikin oli pienikokoinen ja vaalea, hyväntuulinen ihminen silloin, kun ei ollut ongelmia tai sairauksia, Kukka miettii.
Vappu Puhakka taas löysi Rauni Kukasta turvan ja kuulumisilleen jakajan.
– En olisi parempaa ystävää voinut saada. Rauni on reipas ja iloinen luonne, hän kehuu.
Ystävyys on jatkunut nyt parisen vuotta.
Kaikki alkoi siitä, kun diakoni vieraili kutsumassa vanhustentalojen asukkaita yhteiselle aamupuurolle. Puhakan luona ollessaan diakoni huomasi, että tämä kaipasi lähimmäisen tukea.
– Olin silloin käynyt juuri suuressa leikkauksessa ja siskoni kuoli. Se oli ankeaa aikaa. Minulla oli masennusta. En jaksanut paljon televisiotakaan katsella.
Samaan aikaan Rauni Kukka oli keskustellut omien ystäviensä kanssa siitä, että he voisivat lähteä mukaan seurakunnan lähimmäispalveluun:
– Kävin lähimmäiskurssin 2014 yhtenä viikonloppuna Hilturannassa. Pohdin, että minulla riittää tätä virtaa ja aikaa on, joten voin ystäväksi alkaa.
Nyt Puhakka ja Kukka tapaavat toisiaan viikoittain, aina torstaisin.
– On se hirviän hyvä asia, että tuo Rauni tuli ystäväksi! Paljon se on auttanut, virkeäksi itsensä tällä hetkellä tuntuva rouva tuumaa ja hymyilee. Välillä on huonompia aikoja, kun on sairautta, mutta silloinkin ystävyys auttaa jaksamaan paremmin.
Kukka ja Puhakka tekevät keskenään monenlaista. Yhteisiin rutiineihin kuuluu lehtien lukeminen. Joskus ystävä on mukana kauppareissulla, pankkiasioilla ja terveyskeskuksessa saattajana. Alkuaikoina yhdessä käytiin syömässä Palvelukeskuksella. Nyt se on vähän jäänyt.
– Siivosimme yhdessä varastot ja minä toin puolukkaa, jonka keitimme heti mehuksi, Kukka kertoo.
Vaikka lähimmäispalvelun sääntöjen mukaan ystävän tehtävä ei ole tehdä kotiaskareita, Kukka on saanut avustaa, koska se on tapahtunut hänen omasta aloitteestaan ja tahdostaan.
Puhakka kertoo, että Loviisasta tuli naapurin tyttäreltä puhelu. Ikäihmisellä on useita puhelinyhteyksiä suuntiinsa.
– On tässä tullut tunteman kaikki toisen tutut ja sukulaiset puheiden kautta, Kukka nauraa. Hän on hyvä kuuntelija.
Paljon on jaettu myös elämänkokemusta, kun Puhakka on kertonut esimerkiksi nuorempana tekemistään Amerikan matkoista.
– Ensimmäisen reissun tein, kun voitin maatalousmessuilta matkaliput Amerikkaan 52 vuotta sitten... Puhakka aloittaa.
Vastavuoroistakin ystävyys on. Kesällä Kukan Pulla-koiran jalka jäi hevosen kavion alle. Puhakka muistaa aina kysellä, miten koiran jalka voi.
Ystävyyksiä yhdistää suorapuheisuus ja intohimo kalastukseen:
– Kesällä kävimme ongellakin. Otimme molemmat omat onget mukaan ja hilpaisimme Rajamaanrantaan. Perkasimme kalat siellä rannassa.
– Olen koko ikäni tykännyt kalastaa! Nyt sain reissulla käristyskalat, jotka paistoin ja vein niitä Erkillekin. Kävin sen jälkeen itsekin kalassa pari kertaa, ja sain kerran oikein ison ahvenen siitä lasten uimapaikan läheltä, Puhakka innostuu.
Yhdessäkin naiset ovat ruokaa valmistaneet.
– Kerran ostimme kahden kilon köntin lihaa. Viipaloimme sen ja laitoimme pakasteeseen. Uunilihatkin siitä tuli. Onnistuiko muuten hyvin se liha? Kukka jutustelee.
– Kyllä siitä hyvä tuli, ystävä vastaa.
Sitten syödään Vapun leipomaa paholaisenkakkua ja juodaan Raunin kaupasta tuomat kahvit.
