Vaasan hallinto-oikeus ei kumonnut Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tekemää päätöstä Viinivaaran pohjavesihankkeen tutkimuslupa-asiassa.
Oikeuden mukaan tutkimuslupa liittyy hankkeeseen, jonka tarkoituksena on parantaa Oulun vedenhankinnan varmuutta ja tutkimus on siten tarpeen yleisen edun kannalta.
Keväällä 2016 Avi:n antamasta tutkimusluvasta valittivat Kiiminkijoen varrella vaikuttavat kalastuskunnat ja Oulun Veden pohjavesihankkeita vastustavat yhdistykset sekä joukko alueen maan- ja vesialueiden omistajia.
Valittajat vastustivat tutkimusten aloittamista sinänsä. Perusteina tutkimusluvan kumoamiselle esitettiin mm., koekalastuksissa käytettäviä kalastuslain kieltämiä pyyntimenetelmiä, maastoliikennelain vastaista lupaa liikkua moottorikelkoilla ja lupaa käyttää yksityisteitä.
Hallinto-oikeus hylkäsi valitukset, koska lupaviranomaisella on lain mukaan oikeus antaa lupa toisen alueella tehtäviin maaperä-, vesimäärä- tai muihin tutkimuksiin. Lisäksi Lapin Ely-keskus oli myöntänyt kalastuslain salliman poikkeusluvan sähkökalastukseen.
Lähinnä pudasjärveläisistä maanomistajista koostuvan ryhmän valitus jäi tutkimatta, koska valituskirjelmä oli saapunut aluehallintovirastoon päivän myöhässä.
Koska valitukset tulivat tältä erää hylätyiksi, muutoksenhakijat joutuvat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Päätökseen annettiin lupa hakea muutosta Korkeimmasta hallinto-oikeudesta.