
Raskaana oleva voi ottaa koronarokotteen omalla rokotusvuorollaan rokotusjärjestyksen mukaisesti, linjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Raskaus voi lisätä riskiä vakavaan koronavirustautiin sairastumiselle.
Raskaana olevien koronarokottamisesta on tällä hetkellä vielä vähän tutkimustietoa, mutta THL:n mukaan käyttökokemus, eläinkokeet ja alustava tutkimustieto eivät anna viitteitä mistään huolista turvallisuuden kannalta. Raskaana olevia on rokotettu kansainvälisesti jo paljon.
– Raskaana olevan kannattaa erityisesti harkita, että ottaisi rokotuksen, jos hänellä on perustautinsa vuoksi suurentunut riski sairastua koronavirustautiin. Rokotusta kannattaa harkita myös niissä tapauksissa, joissa raskaana olevalla on suurentunut riski altistua esimerkiksi työssään koronavirukselle, kertoo THL:n asiantuntijalääkäri Emma Kajander tiedotteessa.
Jos raskaana oleva on saanut ensimmäisen rokotusannoksen ennen raskautta, hän voi ottaa toisen annoksen myös raskauden aikana. Myöskään hedelmällisyyshoitoja ei tarvitse siirtää rokotusten vuoksi.
THL on linjannut myös, että koronarokotteen voi ottaa samaan aikaan muiden rokotteiden kanssa ja seitsemästä 14:sta vuorokauden varoaika muihin rokotteisiin poistuu. Tämä koskee esimerkiksi TBE-rokotetta, eli tutummin punkkirokotetta, tai jäykkäkouristusrokotetta.
– Koronarokotteita on annettu satoja miljoonia annoksia, ja niistä on kertynyt paljon käyttökokemusta. Tämän pohjalta olemme todenneet, ettei koronarokotteen kohdalla varoaikaa muihin rokotteisiin enää tarvita, Kajander kertoo.