Syöt­teen Mat­kai­lu­yh­dis­tyk­sen uusi toi­min­nan­joh­ta­ja kertoo, mitä kaikkea alueel­ta odo­te­taan

Lauantaina 9. syyskuuta Syötteellä vietettiin  perinteinen Luppovesi palaa -tapahtuma. Syysillan hämärässä muun muassa ongittiin. Tarja Puutio aloitti elokuussa Syötteen Matkailuyhdistyksen toiminnanjohtajana. Kuvassa Puutio on Iso-Syötteen huipulla.
Lauantaina 9. syyskuuta Syötteellä vietettiin perinteinen Luppovesi palaa -tapahtuma. Syysillan hämärässä muun muassa ongittiin.
Lauantaina 9. syyskuuta Syötteellä vietettiin perinteinen Luppovesi palaa -tapahtuma. Syysillan hämärässä muun muassa ongittiin.
Kuva: Martta Oinas-Panuma

– Vauhdilla on mennyt ensimmäinen kuukausi! Kelkka on lähtenyt kyllä kunnolla käyntiin, iloitsee Syötteen Matkailuyhdistyksen tuore toiminnanjohtaja Tarja Puutio.

Elokuun alussa toimensa aloittanut Puutio on päässyt jo esittelemään Syötettä kansainvälisille matkanjärjestäjille. Vastikään tunturimaisemiin tutustui japanilaisia ja kiinalaisia matkanjärjestäjiä osana Attractive Oulu Region (AOR) -hanketta. Puutio toimii myös AOR-osahankkeen projektipäällikkönä.

Aasialaiset olivat kovasti viehättyneet Syötteestä, vaikka eivät revontulia tähän aikaan vuodesta päässeetkään ihastelemaan.

– Aasialaiset arvostavat tunturin huipulta avautuvaa maisemanäkymää. He olivat myös kovasti kiinnostuneita marjastuksesta ja sienestyksestä.

Puution mukaan Syötteen ehdottomia vahvuuksia niin kotimaan kuin ulkomaan matkaajien silmissä ovatkin luonto, hiljaisuus ja maisemat.

Viime viikkojen ajan Puutio on tutustunut Syötteen toimijoihin.

Oululaiselle Puutiolle Syöte on toki tuttu paikka vuosien takaa. Välillä hän asui 12 vuotta Ruotsista, mutta vieraili silloinkin Syötteellä säännöllisesti laskettelemassa perheen kanssa.

– Syöte on ollut meidän perheen ”kotirinne” jo vuosien ajan. Ajan saatossa Syöte on kehittynyt ja laajentunut paljon.

Tulevan talvikauden kuviot ovat valmistelussa.

– Esimerkiksi Iso-Syötteen Suomen pisin snow park tai Pikku-Syötteen tunturikoulu ovat ainutlaatuisia asioita, joita pitää tuoda esille vieläkin enemmän.

Uutta tälle kaudelle on muun muassa Iso-Syötteen uusi hissilippujärjestelmä, joka jatkossa mahdollistaa hissilipun hankkimisen helposti netistä ja suoraan puhelimesta, ilman jonottamista.

Puutio nostaa myös maastopyöräilyn yhdeksi matkailun kärjeksi, joka kiinnostaa kovasti ja on mahdollista vuodenajasta riippumatta. Tällä hetkellä alueella on kolmen eri vaikeustason reittejä, mutta jo ensi vuonna reittejä on viittä eri tasoa.

– Reittien kehittäminen jatkuu koko ajan.

Syksyn ruska-aika on käsillä. Paitsi pyörän selästä, myös jalkapatikassa retkeily luonnistuu.

– Miksi lähteä kauemmas ruskaretkelle, kun sen voi tehdä oman kaupungin sisällä. Tarjolla on niin lyhyempiä kuin pidempiä, monipuolisia reittejä, Puutio heittää vinkin pudasjärveläisille.

Puution toimipaikka sijaitsee Oulussa, mutta Syötteellä hän viettää aikaa aina tarpeen tullen.

– Nyt olen ollut muutaman päivän viikossa Syötteellä ja pääasiassa tavannut siellä eri toimijoita ja kuunnellut heidän tarpeitaan.

Paikan päällä Puution silmät ovat auenneet uudella tavalla. Syötteelle saavuttuaan hän kiertää yleensä ensimmäisenä Huippupolun. Siellä hän pääsee heti laskeutumaan ”Syöte-tunnelmaan”.

– Tulee sellainen rauha. Siinä oikein itsekin havahtuu siihen, että Syöte on ympärivuotinen matkailukohde.

Kesän vihreät ja siniset sävyt vaihtuvat ruskan punan kautta talven vitivalkoiseen tykkylumeen.

– Auringon säteet saavat sumuisen maiseman muuttamaan hetkessä sävyään. Se on kuin luonnon elokuvaa, Puutio maalaa maisemaa mieleensä.

Tarja Puutio

Syötteen Matkailuyhdistyksen vetäjä elokuun alusta

Attractive Oulu Region (AOR) -osahankkeen projektipäällikkö

Koulutukseltaan kauppatieteen maisteri

Työura myynnin, hallinnon ja matkailun parissa Suomessa ja Ruotsissa

Asuu Oulussa kolmen lapsensa kanssa

Aktiivinen matkailija ja liikkuja

Ilmoita asiavirheestä