Harva marja aiheuttaa niin paljon keskustelua kuin hilla. Kunnallisvaalien aikanakin keskustelu saattoi käynnistyä kunnalispolitiikasta, mutta kääntyi hyvin nopeasti arvailuihin hillasadosta. Tuo matala valkokukkainen, pyöreälehtinen kasvi, jonka marja kypsyy ensin punaiseksi, sitten kullakeltaiseksi ylikypsyessään nopeasti vetiseksi ja haaleaksi, on saanut puheiden mukaan sairaat terveiksi ja monet eksymään soille. Oulun poliisi kertookin aina sosiaalisessa mediassa eksyneiden atsinnän käynnistyvän samaan aikaan hillakauden alkamisen kanssa
Lakka eli hilla eli suomuurain (Rubus chamaemorus) on vatukoiden sukuun kuuluva ruohovartinen kasvi, kertoo netin kansantietokirja Wikipedia. Hilla tai lakka -nimeä käytetään myös kasvin mehukkaasta marjasta. Lakasta puhutaan perinteisesti Itä-Suomessa ja hillasta Pohjois-Suomessa. Keskisuomessa Jyväskylän eteläpuolella olevan Muuramen kunnan nimi tulee suomuuraimesta, ja suomuurain näkyy myös Muuramen vaakunassa.