Muistan ryhtisi,
nuoruuden notkean, varren voiman.
Pokasahat silloin, edessä lumiaavat,
voittajan saavat.
Yhdessä aukeni umpinen latu.
Ne elimme elämän ilot ja surut,
hyväili poutaiset päivät.
Välähti hetkin onnemme häivät.
Tulimme tutuksi tuskan.
Jäntevät kätesi muistan,
kuusenjuuren vahvat.
Vierelläsi tuiskussa työssä,
nuottaretket kuulaassa yössä.
Harmaata kutoo jo elämän pirta,
vallaton vaimeni kotivirta.
Autio eloton kojamon koti,
sammuivat tutut tuulastulet.
Voimaton sinä,suruinen minä.
Kuolema rannoille rakkaille kulki.
Siikojen uoman iäksi sulki.
Aurinko vaipuu,kotiisi kaipuu.
Täytetty työsi,olkoon rauhaisa yösi.
Eetterin hajussa vierelläs viivyin,
lähdössä sinä,sanaton minä.
Kuiskasit hiljaa,”veisitkö mökille minut”
Kuinka vastata voisin,
Kohtalo päättänyt toisin.
Tosin toiveeni oisi.
Uuden veneen jossakin sinulle soisin.
Jolla joukossa toisten,kalamiesten,
soudella voisit, nähdä loisketta lohien,
soutua siikojen, syksyistä kutua,
Uinua aamujen armaita utuja.
Ja missä mökki uusi,rannalle nousta voisi.
Veisinkö mökille sinut?