Satojen ki­lo­met­rien urakka – kes­ki­jän­ni­te­verk­koa maan sisään Syöt­teen ja He­te­ky­län suun­nal­la

Tienalituksia varten tarvitaan erikoiskalustoa. Syötteellä kaapelia upotetaan ravin metsänpuoleiseen luiskaan, tien vieressä kun on toissa kesänä vedetty valokuitukaapeli.
Tienalituksia varten tarvitaan erikoiskalustoa.
Tienalituksia varten tarvitaan erikoiskalustoa.
Kuva: Toivo Kiminki

Syötteen ja Hetekylän suunnalla on nyt meneillään urakka, jonka valmistuttua muutaman vuoden kuluttua on sähkönjakeluyhtiö Carunan Koillismaan alueella siirretty noin 1800 kilometriä keskijänniteverkkoa pylväistä maakaapeleihin.

Carunan antaman tiedon mukaan myös pienjännitelinjat voidaan siirtää maahan, mutta siitä ei vielä ole tarkkoja suunnitelmia saati aikataulua.

Pääurakoitsijana Syötteen suunnalla on kuopiolainen Voimatel Oy. Sen omat asentajat tekevät urakan sähkötyöt, kaapelin upotus on oululaisen Veljekset Toivanen Oy:n työtä.

Yksi heidän aliurakoitsijansa urakassa on juankoskelainen ESV-urakointi Oy. Sen kahden kaivinkoneen ja yhden jalkamiehen työryhmä laskeskelee kaapelia uppoavan päivässä tienpenkkaan reilut puoli kilometriä.

– On tuossa kyllä arveltu, että kunhan linjaa aletaan viedä kohti Iso-Syötteen huippua, taitaa olosuhteet olla jokseenkin toiset. Tavoite on, että saataisiin ylämäkiosuus valmiiksi ennen liukkaita, ESV:n Juha Ahonen mietti.

Voimatelin projektivastaava Matti Kananen mittaili urakkaa Syötteellä ja Rytinkisalmentien vierellä olevan noin 60 kilometriä.

Kananen kertoi paikallisten ihmisten suhtautuneen urakointiin hyvin positiivisesti.

– Sähkön luotettava saanti näyttää olevan tärkeää, hän sanoi.

Juankosken miehet kertoivat tekevänsä urakassa nelipäiväistä työviikkoa. Asentaja Juha Ahonen ja kaivurikuski Seppo Lipponen kertoivat sen olevan normaali käytäntö reissutöissä, joita alalla olevien arki enimmäkseen on.

Paljon lähempää työmaalla kulkee Posion Kuloharjussa asuva Jari Jumisko.

Matti Kananen kertoi urakassa tarvittavan useampia alihankkijoita. Erikoistöihin, kuten tien alituksiin tarvittavaa kalustoa ei joka kylästä löydy.

Kananen sanoi toiveissa olevan lämpimän syksyn. Enimmäkseen tiealueella tehtävät kaivutyöt pitää ely-keskuksen määräysten mukaan lopettaa liukkaiden tultua.

Hetekylästä kohti pohjoista kaapeloitavaa linjaa urakoi liminkalainen Efficient Network Partner Oy. Työmaa alkoi viikko sitten. Siihen kuuluu upottaa tienvieriin sähkökaapelia noin 140 kilometriä.

ENP on sopinut Carunan kanssa jo tuleviakin urakoita Pudasjärven alueelle. Suunnittelu on käynnistynyt tänä kesänä. Maastotyö alkaa ensi kesänä. Suunnitelmien mukaan urakka vaatisi työaikaa kolme kesää.

Silloin maassa on keskijännitelinjaa noin 180 kilometriä Pudasjärven ja Pintamon sekä noin 45 kilometriä Pudasjärven ja Auralan välillä. ENP on avannut Kurenalla työntekijöilleen toimiston, joka toimii sen verkkotöiden tukikohtana.

Toimitusjohtaja Ilkka Säkkinen kertoi tämän kauden tavoitteen olevan saada kaapelia maahan 80 kilometriä. Työt alkoivat yhdellä koneyksiköllä, tällä viikolla tulee kaksi lisää.

Työmaan kaivu- ja aurausurakan ovat ENP:ltä saaneet ylikiiminkiläinen Pekka Inkala Oy ja muhoslainen Maanrakennus Aappo Laitinen Ky.

Säkkisen mukaan työhön keskitytään alussa isompien teiden vieriin. Niillä ei ole turvallisuussyistä lupa työskennellä liukkailla ja pimeillä keleillä. Nyt alkaneesta urakasta arviolta 90 prosenttia tehdään tien vieriin.

– Jonkin verran maatöitä voidaan tehdä talvellakin, ainakin puistomuuntamoiden pohjia. Nyt keskitymme kaivutöihin, omat asentajamme hoitavat sitten kytkennät kun kaapelointia saadaan valmiiksi.

Efficient Network Partner on saanut rakennusluvat Hetekylän ja Kipinän alueelle 13 puistomuuntamon rakentamiseen maakaapeloinnin takia. Syötteen urakkaan kuuluu seitsemän samanlaista muuntamoa, niiden luvat on hakenut Caruna Oy.

Sähkön luotettava saanti näyttää olevan tärkeää
Mainos
Iijokiseudun pelit

Pelaa Iijokiseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä