Pudasjärven koillisosaan, Taivalkosken itäosaan ja Posion lounaisosaan on myönnetyn poikkeusluvan susi on saatu ammuttua parin päivän metsästyksen jälkeen. Iijokiseudun saamien tietojen mukaan susi olisi kaadettu Syötteen alueella.
Lupahakemuksen mukaan susi on tappanut poroja kesän ja syksyn aikana Taivalkosken paliskunnan alueella kymmeniä sekä löytymättömät päälle. Tuoreita raatoja hakemuksen mukaan on löytynyt yksitoista kappaletta. Susi tuli hakemuksen mukaan jouluaattona nyt metsästykseen haetulle alueelle tappaen jo kaksi poroa. Aiemmin suden epäillään jo tappaneen alueella joulukuun alussa puolenkymmentä poroa. Vahinkojen suuruudeksi on hakemuksessa esitetty 100 000 euroa.
Riistavahinkorekisterin perusteella hakemusalueelta on kirjattu kaksi susihavaintoa syksyn 2022 aikana. Riistavahinkorekisteriin kirjattujen tietojen mukaan myönnetyltä lupa-alueelta on ilmoitettu kesäkuusta alkaen yhteensä 37 suden aiheuttamaa porovahinkoa.

Koillismaan maanseutupalvelujen antamien tietojen mukaan kolme viimeisintä suden aiheuttamaa porovahinkoa ovat tapahtuneet 25.