Lauri Klemetinpoika Pelttari maksoi rästiveroja Tapani Hiltusen hylkäämältä tilalta vuonna 1619 eli hän oli ”ylösottanut ja ulostehnyt veron vuodelta 1619 ¼ manttaalista”.
Vuoden 1648 maakirjakartassa paikan sijainti täsmentyy tarkasti niemekkeeseen, missä Jaurakkajoki (nykyisin Korpijoki) yhtyy Venemäjärveen (nykyisin Pelttarin järvi). Tällä niemellä Lauri Pelttarin jälkeläiset ovat jatkaneet lähes näihin päiviin asti. Lauri Pelttarin juurista olisi paljonkin pohdittavaa, mutta tässä yhteydessä ohitan aiheen.
Itselläni on tuntuma, että niemelle saapunut Pelttari ei alkuun ollut maahenkinen eikä oikeastaan hänen jälkeläisetkään. Nimi viittaa käsityöläisammattiin ja verenvetoa oli jälkipolvissa myös kaupankäyntiin. Näitä luuloja on synnyttänyt Pelttarissa laadittu vuoden 1681 omaisuudenluettelo ja jakokirja sekä Erkki Matinpoika Pelttarin Venäjän kauppaan liittyvä käräjäpöytäkirja. Mutta syötävä oli ja kyllä Pelttarit elatuksen eteen olivat ahkerasti toimessa nautinta-alueillaan.
Tämänkin aiheen ohitan ja kerron Pelttarin talon Piira-yhteyksistä 1600-luvun viimeisillä vuosikymmenillä. Asiakirjassa – yhdessä vain – puhutaan sukulaisuussuhteista.
Pelttarin talossa kasvoi lapsirikkaita perheitä, tytöt naitettiin, kumma kyllä, hyvin usein Kainuun suunnalle. Pojilla oli taas vetoa merimaihin päin.
Piiran taloa autettiin
Matti Matinpoika Pelttari – Laurista laskien kolmatta polvea – oli avioitunut alakiiminkiläisen Simon Kanniaisen Margareta-tyttären kanssa noin 1670-luvulla. Kanniaisen talossa tuli appiukon kanssa riitaa omaisuudesta/perinnöistä sen jälkeen kun appi oli mennyt uuteen avioliittoon.
Tässä vaiheessa Matti Matinpoika Pelttari muisti sukulaistalon Jongulla, missä Tapani Pentinpoika Piira, jonka vaimo oli Briita Matintytär, kamppaili rästiverojen kanssa. Matti Matinpoika Pelttarista tuli yhtiökumppani (ajoitus puuttuu) Tapani Piiran kanssa.
Lieneekö Matti ja Kanniaisen Margareeta lainkaan asuneet Piiraassa, Tapani Piira puolestaan hylkäsi Piiraan rannan ja lähti kokeilemaan Kurenkosken varrelle Pirinniskaan vanhalle hylätylle asuinpaikalle, mutta siellä Tapani Piira, vaimo ja kolme lasta kuolivat nälkään 1696 - 97 vuosien aikana.
Piiran talon pelastajaksi oli saapunut Pelttarin talosta Matti Erkinpoika Pelttari vuonna 1689. Hän oli maksanut sedälleen, edellä mainitulle Matti Matinpoika Pelttarille ja Tapani Piiralle kummallekin 100 kuparitaalaria, johon he olivat tyytyväiset. Ja talvikäräjillä 1691 ”lautakunnan yksimielisen päätöksen mukaan tuomittiin tämä kauppa Matti Erkinpoika Pelttarille pysyväksi ja varmaksi Maakaaren (jne) mukaan”.1
Matti Erkinpoika Pelttari (s. n 1650) ja vaimonsa Margareta Antintytär Veteläinen (s. n 1658) saapuivat Piiran rannalle. Pelttarissa oli syntynyt neljä lasta ja Piirassa syntyi lisää.
Kolme vanhinta tytärtä olivat jo aviossa ja Piiran isännyys oli siirtynyt Matti Erkinpojan vanhimmalle pojalle Antti Matinpoika Pelttari-Piiralle (s.15.12.1687), kun Piiran ja Liikanen-Perätalon päämiehet ryhtyivät vaihtokauppoihin.
Piirasta meni Matti Pelttari-Piiran perhekunta Jongun järven eteläiselle perukalle Liikanen-Perätaloon ja sieltä tuli kaksi Liikas-veljestä Piiraan, he olivat vanhaa Jongun Liikas-sukua, toinen veljeksistä pääsi pian Liikasenniemen Liikaseen vävyisännäksi. Tämä vaihto tapahtui noin vuonna 1712. Siis Piiran taloon tuli Liikasia ja Liikanen-Perätaloon Pelttarin Matin perhettä. Isäntänä jatkoi sielläkin Matin poika Antti.
Elettiin Suuren Pohjansodan aikoja. Sodan loppuvuosien aikoihin ison vihan hävitysten seurauksena oli kovastikin liikettä merimaihin, Oulunsaloon, Hailuotoon, Kempeleelle, Lumijoelle, siellä autioituneille tiloille.
Pelttareita Oulunsaloon
Vielä kerran muuttokuorma lastattiin ja Matti Erkinpoika Pelttari-Piira yhdessä Veteläisen Margaretan kanssa kiiruhtivat Liikanen-Perätalosta Oulunsaloon, mistä Matin poika nimeltänsä Matti, siis Matti Matinpoika Pelttari (k. Oulunsalossa 1750) osti 1719 Raumalan tilan. Näin Oulunsaloon alkoi kasvaa Pelttarien sukupuun vankka haara.
Pelttarin kylällä jatkui Pelttarien suku ja asuminen Matti-poikien seikkailuista huolimatta vielä monta vuosisataa. Toki Piiran ranta olisi ollut erinomainen asuinpaikka, mutta siellä olivat naapurit liian lähellä (Siirat, Liikasenniemen Liikaset, Karvonen, Häyrynen, Sotkaharjun Siirat ja vanhat Parkkiset).
Suuri Pohjansota sai aikaan Pelttarin savullakin sen, että miespuolista perillistä ei säästynyt hengissä, vaan Margareta Erkintytär Pelttarin (1707–1791) puolisosta Lauri Moilasesta tuli taloon vävyisäntä. Ja ajan tavan mukaan taloon asettuneena hän käytti nimeä Pelttari.
Presidentinlinnaan oli pitkä taival
Oulunsalon Raumalan ostaneen Matin sisaren, Juliaanan (s. 1702 Piiraassa – kuoli 8.2.1781 Paltamon Huovilassa) haaralta, Juliaanasta laskien 8:nnessa polvessa, päädytään vuosisatojen vieriessä Presidentinlinnaan vuonna 1982, jolloin Mauno Koivisto valittiin presidentiksi. Hän oli kaksi kautta presidenttinä, vuodet 1982–1994.
Näin se menee:
I Juliaana Matintytär Pelttari 1702 Pudasjärvi Jonku – 1781 Mainua, pso Antti Jaakonpoika Kaakinen eli Säisä-Mankinen
II Juliaana Antintytär Mankinen n. 1744 Paltamo – 1823 Mainua, pso Heikki Yrjönpoika Tervonen
III Anna Heikintytär Tervonen 1774 Paltamo Mainua – 1853 Iisalmi, pso Pekka Matinpoika Huttunen
IV Anna Reeta Pekantytär Huttunen 1799 Kajaani – 1860 Piippola, pso Mikko Juhonpoika Ryth > Ryyty
V Reeta Mikontytär Ryyty 1828 – 1916 Piippola, pso Lauri Aho-Eskola
VI Iikka Laurinpoika Eskola 1856 – 1888 Pulkkila, pso Sofia Fredrika Nälsälä 1861 Merimasku – 1928 Vahto
VII Hymni Sofia Iikantytär Eskola 1884 Piikkiö – 1934 Turku, pso Juho Joelinpoika Koivisto 1881 Loimaa – 1965 Turku
VIII Mauno Henrik Juhonpoika Koivisto 1923 Turku – 2017 Helsinki
Presidentti Mauno Koivisto kuoli 12.5.2017.
Suomen tasavallan presidentit ovat kaikki keskenään enemmän tai vähemmän sukua, paitsi Kyösti Kallio, joka ei ole kenellekään presidentille sukua. (Arto Hautala, Suomen presidenttien sukujuuret, esitelmä 19.3.2017 Suomen sukututkimusseuran vuosipäivillä Espoossa.)
Aili Pelttari
