
Pääministeri Juha Sipilä tulee Pudasjärvelle maanantaina 28.1. avaamaan Kontiotuote Oy:n uuden painumatonta hirttä valmistavan SmartLog™ -tuotantolinjan.
Kontiotuotteen toimitusjohtaja Keijo Anttilan mukaan noin kuuden miljoonan euron investointi moderniin hirsirakentamiseen kasvavaa kysyntää niin kotimaassa kuin vientimarkkinoillakin.
– Se osoittaa, että olemme sitoutuneet kehittämään tuotteitamme ja toimintojamme sekä toimimaan vahvana teollisena työnantajana alueella.
Kontion kotimaan liiketoimintajohtaja Jonas Lindeman kertoo, että investointi lähes kaksinkertaistaa Pudasjärven hirsituotannon kapasiteetin. Painumaton hirsi tuo hänen mukaansa säästöä rakennuskustannuksiin yksinkertaisempien rakenteidensa ansiosta.
Kaupunginjohtaja Tomi Timosen mukaan investointi uuteen tehdaslinjastoon on todella merkittävä tapahtuma Pudasjärven kaupungin kannalta.
– Pudasjärvi on viime vuosina profiloitunut Suomen hirsipääkaupungiksi. Olemme edelläkävijä ja toteuttaneet rohkeasti lukuisan määrän julkisia kohteita hirrestä. Näistä tunnetuin on Kontion toimittama 800 oppilaan hirsikampus.
Tällä hetkellä Kontiotuote toimittaa Suomen lisäksi rakennuksia vuosittain noin kolmeenkymmeneen eri maahan. Tärkeimmät vientimaat ovat Venäjä, Ranska ja Japani. Kontion laaja hirsirakennusvalikoima edustaa modernia arkkitehtuuria ja hirsirakentamista.
Forest -konserniin kuuluva yritys työllistää reilut kaksisataa työntekijää Suomessa. Liikevaihto vuonna 2017 oli 57,4 miljoonaa euroa, josta viennin osuus oli noin 28 prosenttia.
Yrityksestä kerrotaan, että maailman suurimpana hirsirakennusvalmistajana heille on tärkeää, että valmistamansa rakennukset edustavat kestävää kehitystä ja ekologista rakentamista.
Hirsi on sataprosenttisesti uusiutuva, ekologinen rakennusmateriaali. Hirsi tasaa rakennuksen lämpötilaeroja ja vähentää lämmitys- ja viilennystarvetta säästäen energiaa.
Hirsiseinän valmistus kuluttaa erittäin vähän energiaa ja samalla myös hiilidioksidipäästöt ovat alhaiset. Sivutuotteena syntyvä puru ja hake tuottavat enemmän puhdasta energiaa kuin mitä itse hirren valmistamiseen kuluu.
Hirsiseinä toimii lisäksi hiilinieluna. Seinään sitoutuu kymmenkertaisesti se hiilimäärä, joka valmistuksen yhteydessä vapautuu.