Pääkirjoitus

Pää­kir­joi­tus: Tur­val­lis­ta kesää kai­kes­ta huo­li­mat­ta

-
Kuva: Maiju Teeriaho

Pudasjärvi on lintukoto, josta kaukana on kavala maailma – onko näin? Näyttäisi olevan, jos mediaan on uskominen. Meillä ei ole rattijuoppoja, huumediilereitä, varkaita eikä ravintolatappeluita. Eipä edes ylinopeuksia kuulosta Kuusamontiellä ajettavan. Kuitenkin täällä jossain aina sattuu, paukkuu ja rätisee.

Iijokiseudussa tiedetään Kainuun ja Oulun eteläisen alueen rattijuopot ja jopa Jyväskylän katalysaattorivarkaudet, mutta ei paljoa oman alueen tapahtumista. Tämä johtuu siitä, ettei poliisi niistä tiedota. Tämä taas ehkä johtuu siitä, ettei meillä ole omaa poliisia, vaan paikallista virkakuntaa johdetaan joko Oulusta tai Kuusamosta. Ehkäpä Pudasjärven asioista tiedottaminen on heille toisarvoinen asia.

Meille pudasjärveläisille tiedotuksen puute ei ole toisarvoista, vaan luo vaarallisen harhakuvan siitä, että todella eläisimme lintukodossa. Näin ei ilmeisesti kuitenkaan ole. Esimerkkinä viime viikonlopun poliisioperaatiot ja ampumatapahtumat Hetekylässä. Tätä ennen vakavampi ampumatapaus sattui vuonna 2019 Naamangantiellä ja Petäjäkankaantiellä.

Tähän väliin mahtuu monta lievempää rikostapausta, joista Iijokiseutu on saanut tietää vain paikallisten lähteidensä kautta. Esimerkkinä Ruuhensuolla tapahtunut murtovarkaus, jossa anastettiin aseita, hirvenlihoja ja auto. Lienevätkö kateissa vieläkin, emme tiedä.

Ymmärrämme sen, että poliisi joutuu vaikenemaan asioista tutkinnallisista syistä. Tämä on tiettyyn rajaan saakka hyväksyttävää – mutta paikallisen turvallisuudentunteen vahvistamisen sijaan se luo epävarmuutta ja epäluottamusta virkakuntaan. Paikalliset näkevät, että rikoksia täällä tapahtuu, mutta eivät näe poliisia – eivät edes lehtien sivuilla.

Kaikesta huolimatta toivotamme lukijoillemme turvallista kesänjatkoa.