Syksyn ja alkutalven hämärät, pimeät illat ovat hetkiä, jolloin ennen vanhaan vietettiin aikaa piisin paisteella ja kerrottiin mielenkiintoisia tarinoita. Kertomuksista toiset olivat ihan tosia, mutta myös ihan hupijuttujakin muisteltiin. Perinteet siirtyivät sukupolvilta toisille. Oli aikaa olla yhdessä.
Tänäänkin lapsemme pyytävät: ”Kertokaa äiti ja isä nuoruudestanne!”
Heitä kiinnostavat kommellukset ja kaikki vähänkin jännittävät tapaukset elämässämme. Jotakin osaamme kertoa myös omien vanhempiemme tai isovanhempiemme vaiheista. Hoksasimmehan mekin jotakin kysellä lapsuudessamme ja lapsen mieleen tallettaa.
Aikanaan tieto aiempien ihmisten kokemuksista kulki pelkästään suusanallisena tietona seuraaville sukupolville. Vanhemmat halusivat siirtää heille kertyneen tiedon lapsilleen, jotta tulevilla polvilla olisi hyvät eväät aiempaa parempaan elämään. Tavoitteena oli se, ettei tulevan sukupolven tarvitsisi oppia kaikkea kantapään kautta.
Näistä tarpeista syntyi myös satujen maailma. Satujen maailmassa ylitetään tavallisen elämän lainalaisuuksia. Satuihin sukeltamalla lapsi saa käsitellä monenlaisia tunteita ja samaistua satujen henkilöihin ja hahmoihin. Satuihin eläytymisen kautta opitaan toimimaan yhteisössä ja ottamaan toiset ihmiset huomioon.
Monesti saduissa on onnellinen loppu. Pieni ja heikkokin pärjää, jopa voittaa vahvempansa. Tämä rohkaisee lasta hänen omissa askareissaan ja luo valoisaa tulevaisuutta. Minäkin voin pärjätä!
On onnellista tietää, että yhä on ihmisiä, jotka uskovat hyvän sittenkin lopulta voittavan ja ihmiskunnan unelman rauhasta voittavan. Sellaisia satuja meidän on kerrottava lapsillemme. Ehkä he kerran rakentavat sellaisen maailman, mihin me emme pystyneet.
Lapsen päästessä vanhemman kainaloon satukirjan ääreen uskaltaa hän päästää mielikuvituksensa valloilleen. Nykyajan viestimien kuvatulvassa mielikuvitukselle ei aina jää tilaa, mutta vähäkuvaisen kirjan kanssa on oman mielikuvitusmaailman rakentaminen mahdollista. Kuuntelemisen ja keskittymisen jalot taidotkin samalla kehittyvät.
Näitä hetkiä on tarpeellista lapsillemme järjestää, siitä huolimatta, että aika tuntuu pötkivän pienten lasten vanhemmilta pakoon.
Vaikka kokemusten siirtäminen ja satujen lukeminen ovatkin monella tapaa hyödyllisiä asioita, ovat niiden tuoma ilo ja nautinto sitä kaikkein parasta.
Nyt on vuoden paras aika hidastaa sen verran, että ehtii pysähtyä kertomaan tai lukemaan nuoremmilleen. Ja jos juuri nyt ei ole lähellä kuulijaa, kannattaa muistoja kirjata ylöskin tai jopa nauhoittaa. Nouseva nuoriso on niistä jossakin vaiheessa kiinnostunut.
Koulussa lapset pääsevät jo varhaisessa vaiheessa kirjoittamaan itse satuja. Miksipä ei niitä voisi kirjoitella kotonakin. Omissa saduissa yhdistyy mukavasti omat kokemukset ja aivan mahdoton maailma. Lasten tarinoita lukiessaan aikuinenkin voi ravistella tottumusten peittoaan ja antaa ajatuksen liidellä vapaana.
Eikä satujen tarvitse olla vain lasten yksinoikeus. Voihan aikuinenkin ottaa kynän kouraansa ja alkaa luoda uusia maailmoita tämän hämärän maailman vastapainoksi.