Pekka Ihme syntyi 9. tammikuuta 1930 Pudasjärven Sarakylässä, Ihmeen rantasaunassa. Hän oli Eepi ja Alina Ihmeen kahdeksanlapsisen sisarussarjan viidenneksi vanhin. Pahnueeseen kuului kuusi veljestä ja kaksi siskoa.
Lapsuusaika kului kuten kaikilla tuon ajan lapsilla. Kesäisin oltiin niityllä ja auteltiin kotiaskareissa, talvella oli halkojen vienti sisälle sekä ruumenien hakeminen isolla korilla puimalasta navettaan. Sarakylässä oli jo oma, vuonna 1918 rakennettu koulu, jota Pekkakin kävi. Koulun eteisessä oli kommuutti, jonne Riitu - opettaja pisti vilikurit pojat arestiin kepposista, se tuli Pekallekin tutuksi. Aresteista huolimatta Pekan koulutodistukset olivat hyviä. Koululautakunta kävikin ehdottamassa Pekalle keskikoulua, mutta opiskelun voitti tuolle ajalle tyypillisesti tienestit Pudasjärven selkosten mittavissa savotoissa.
Kun Eepi-isän terveys sotien jälkeen heikkeni, otti Pekka vastuuta savotoiden puunajosta Ihmeen hevosmiehenä. Ensimmäisessä savotassa Pekka oli tuskin rippikoulun käytyään jo 16 vuotiaana. Noina aikoina työt olivat pätkätöitä, talvet hakattiin puuta metsästä ja ajettiin hevosilla jokien ja purojen varteen. Kesän tultua aloitettiin uitot, jotka kuljettivat puutavaran sellutehtaille ja sahoille jokia myöten. Muita kesän töitä olivat parkkuut, puut kuorittiin kaarnasta puhtaiksi. ”Sekaanpano” tapahtui myös kesällä, kun valtaisat talven aikana ajetut puupinot purettiin jokitörmiltä virran vietäväksi. Kovan työntekijän maine levisi ja toi mukanaan hyviä työtarjouksia.
Puunajo siirtyi vuonna 1961 uuteen aikaan ja hevospelistä traktoriin. Ensimmäinen metsätraktori oli David Brown, johon oli asennettu ”puolitelat”. Se näytti ainakin pikkupojan silmiin panssarivaunulta. Traktorissa oli ”siimahäntä”, sen aikainen vinssi, jolla puut vedettiin traktorin luo. Perässä oli vielä reki, jossa oli käsikäyttöinen nostopuomi, jolla varsinainen kuorma tehtiin. Ajomiehen lisäksi tarvittiin ”vänkäri”, puunajon apumies, jonka kanssa kuormaus ja purkaminen kävi sujuvasti. Mieleen on jäänyt Pekan kertomana tapahtuma, jossa vänkäri sai nostopuomin takaraivoonsa kuorman päällä. Onnekseen hänellä oli karvalakki päässä, joka pehmitti iskua ja suurempaa vahinkoa ei päässyt tapahtumaan. Tuon ajan työturvallisuuskäytännöt eivät kestäisi tämän päivän lakeja ja asetuksia. Teknologia kehittyi ja vuonna 1972 Pekka investoi ensimmäisen traktorin hydraulikäyttöisellä puunkuormaajalla. Tästä käynnistyi metsäteollisuuden suuri murros, jossa on siirrytty miesvaltaisesta metsätyöstä hyvin pitkälle automatisoituun koneelliseen puunkorjuuseen. Traktorin hytistä tuli yhden miehen konttori. Varsinaisen työuransa Pekka päätti aikansa huipputuotteen, Ponsse S20, ohjaimissa. Vuosien saatossa tutuiksi tulivat niin Osaran aukeat kuin Vilmin ja Tikanpalon sydänmaat.
Savotat keskittyivät edelleen talvisaikaan ja niinpä kesäisin oli aikaa tehdä muita töitä. Pekka hankki ensimmäisen traktorin Ihmeeseen -50 luvun lopulla. Kyseessä oli Zetor, jota seurasi Porsche. Näillä traktoreilla Pekka teki Ihmeen peltotöiden lisäksi lisäansiota myös pitäjän muille tiloille kyntö- ja niittotöiden muodossa. Kun metsäyhtiöiden pätkätyöt ja parkkuut alkoivat ulottua myös kesäaikaan, täytyi nuo kyläläisille tehtävät maatyöt tehdä yöaikaan.
Vanhana hevosmiehenä Pekka innostui ravikilpailuista. Jokavuotiset kuninkuusajot olivat Pekasta ohittamattomat. Jos ajot olivat Oulussa, keräsivät Sarakylän innokkaimmat hevosmiehet autokunnan Rytingin Pekan taksiin ja niin lähdettiin raveihin yökuntiin. Kortteeri löytyi aina jonkun sukulaisten luota. Pitkät keskustelut kortteeripaikassa myöhään yöhön eivät estäneet täyspainoista hevoskilpailujen seuraamista. Maailmaa saattoi parantaa samalla kertaa ja muistella nuoruutta ja savottareissuja.
Hevosharrastuksen lisäksi Pekkaa kiinnosti metsästys, erityisesti vesilintujen ja hirvien. Hirven kaato ja siihen liittyvät rituaalit olivat pienessä hirviporukassa merkittäviä tapahtumia, joista riitti kertomista ja muisteloita aina pitkäksi aikaa. Puhumattakaan retkistä, kun nuolikiviä levitettiin keväthangilla maastoon. Olisikohan tämä harrastus korvannut osaltaan savotoiden taaksejäänyttä sosiaalista ilmapiiriä.
Nuorempana Pekka oli tuttu näky Sarakylän koulun lentopallokentillä ”ruusuotteineen” ja humoristisine letkautuksineen. Monet kyläsarjaturnaukset saivat väriä Pekan ja Kortesalmen Uunon kannustavista huudoista kentän laidalta. Liikunta jatkui omaperäisine venyttelyliikkeineen aina vanhuusvuosille saakka, yritäpä itse laittaa kädet yhteen selän taakse niin, että pystyt sanomaan itsesi kanssa käsipäivää – toinen käsi pään yli ja toinen alakautta vietynä.
Pekan työura päättyi 1986 työkyvyttömyyseläkkeeseen. Kova työ ja pioneerina toimiminen metsätraktoriyrittäjänä olivat jättäneet selkään korjaantumattomat vammat, jotka estivät työn teon sillä intensiteetillä, mihin Pekka oli tottunut. Työuransa jälkeen Pekka jatkoi edelleen työtä metsän parissa työskennellen syntymäkotinsa Uusi-Ihme tilan metsänhoitajana. Viimeiset puupinot Pekka urakoi Lehmisuontien varteen hankintahakkuuna 92-vuotiaana. Pino ei ollut enää niin pitkä, kuin joskus aikanaan, mutta tehty omin käsin moottorisahalla ja ajettu tien varteen omalla neliveto Valtralla ja metsäperäkärryllä.
Jo yli kolmikymppisen poikamiehen elämä muuttui radikaalista 60-luvun alussa, kun kylän mahtitilalle Saralaan tuli kohta parikymppinen Suoma-tyttö. Pekka ihastui Suomaan ja mahtoi ihastuminen olla molemminpuolista. Nuoripari avioitui 1962 ja aito rakkausavioliitto kesti yli 62 vuotta. Perheeseen syntyi viisi lasta. Aina savotoista kotiin tultuaankin lauantai-iltaisin, muisti hän tuoda lapsilleen hedelmäkarkkilaatikon, josta iloa riitti vielä tuohon aikaan koko viikoksi. Eihän silloin saanut karkkia syödäkseen tai limsaa juodakseen, kuin ani harvoin. Perheeseen tuli vielä 11 lastenlasta ja viisi lastenlastenlasta. Pekka-papan silmäteriä kaikki. ”Noh, sehän katsoo, kuin sarkanappi”, on Pekan kuulu toteamus suvun pienimmistä. Vielä viimeisellä reissullaan Pudasjärven Hyvänolonkeskuksen vuodeosastolla häneltä pääsi hyväntuulinen nauru ja tuttu päänpunautus, kun näki kännykkäkuvasta näiden pienimpien leikkejä. Perhe ja koti Ihmeessä olivat Pekalle tärkeimmät asiat työn ohella.
Pekka nukkui pois rakkaan Suoman vieressä yöunillaan, äitienpäivän aattona. Käsi leppoisasti niskan takana, kuin päiväunilla. Viimeinen savotta taivaassa kutsui luokseen.
