Naisten Pankki on suomalaisten naisten perustama vapaaehtoinen yhteenliittymä. Se sai alkunsa lähes kymmenen vuotta sitten, kun joukko suomalaisia vaikuttajanaisia osallistui Kirkon Ulkomaanavun järjestämälle matkalle sisällissodan runtelemaan Liberiaan.
Kehitysmaiden naisten voima ja energia tekivät seurueeseen lähtemättömän vaikutuksen. Matkalla joukko näki, kuinka naiset saavat muutoksia aikaan, kun heille annetaan mahdollisuus.
– Paluumatkalla naiset miettivät, mitä he voisivat tehdä kehitysmaiden naisten hyväksi. Aamuyön tunteina Brysselin lentokentällä syntyi ajatus Naisten Pankista, kertoo Naisten Pankin koordinaattori Jaana Hirsikangas.
Naisten Pankki on kasvanut huimaa vauhtia.
– Unelma paremmasta kannustaa. Naisten pankki toimii yli 40 paikkakunnalla, ja arvioiden mukaan mukana on yli 3 000 vapaaehtoista. Tapahtumia on vuosittain yli 500, Hirsikangas luettelee ja iloitsee siitä, että toiminta on lähtenyt Pudasjärvellä oma-aloitteisesti liikkeelle.
– Paikallisen tason toiminnalla on äärimmäisen tärkeä rooli.
Miksi kyseessä on juuri Naisten Pankki?
– Yleisenä toimintamuotona kehitysmaissa on kyläpankin perustaminen. Se tarkoittaa alueen naisten itsensä perustamaa laina- ja säästöryhmää.
Kyläpankin toiminnassa mukana voivat olla kaikista köyhimmätkin, kun ryhmä itse sopii omista säännöistään. Jokaisen ryhmässä mukana olevan on sitouduttava säästämään yhteiseen kassaan, josta voidaan myöhemmin antaa lainaa naisten omien liikeideoiden toteutukseen.
Lainoituksessa aloitetaan pienestä: laina voi olla esimerkiksi 20 euron arvoinen.
– Ryhmän jäsenet jakavat vastuun yhdessä.
Tietoisuus on avainasemassa. Naisten Pankin hankkeissa kehitysmaiden naisille opetetaan muun muassa luku- ja laskutaitoa, elämän- ja kansalaistaitoja, oikeustietoisuutta, ammatillista osaamista ja yrittäjyyttä.
– Tavoitteena on muuttaa koulutus toimeentuloksi. Tukemalla naisten toimeentuloa koko yhteisö hyötyy laajemmin.
Naisten Pankin toiminnan kulmakivet
Unelma: Yhä useampi kehitysmaiden nainen on saanut mahdollisuuden nousta köyhyydestä, yhä useampi perhe on saanut leivän, yhä useampi kylä voi paremmin ja ihmiset ympäri maailmaa ovat liittyneet mukaan tekemään tästä unelmasta totta.
Missio: Naisten Pankki tukee kehitysmaiden naisten yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kestävän kehityksen periaattein.
Arvot: Kekseliäisyyttä ja sitkeyttä tarvitaan vaikeuksien keskellä, ilo rohkaisee jatkamaan, keskinäinen kunnioitus ja yhteenkuuluvuus auttavat eteenpäin, toivo muuttuu todeksi tekojen kautta, läpinäkyvyys synnyttää luottamusta.