Mistä pää­siäi­sen munat ja puput ovat pe­räi­sin? – Odo­tet­tu kevään juhla on van­hem­pi kuin osaamme ku­vi­tel­la

Pääsiäinen on kristillisistä juhlista vanhin ja tärkeimpänä pidetty. Se on kirkkovuoden huippukohta, jota viettää kolmasosa maailman väestöstä. Pääsiäisjakson aikana koko kristikunta muistelee Jeesuksen elämän viimeisiä vaiheita ja ylösnousemusta.

Varhaisimpien tietojen mukaan kristillistä pääsiäistä on vietetty jo 100 vuotta jälkeen edellä mainittujen tapahtumien, mutta uskonnollisena juhlana se on saanut alkunsa noin tuhat vuotta vanhemmasta juutalaisten pääsiäisjuhlasta.

Juutalaisethan viettävät pääsiäistä Egyptin orjuudesta vapautumisensa muistoksi. Siitäpä muistona on tullut myös suomenkieleen lainasana ’pääsiäinen’, hepreaksi ’pesah’, ranskaksi ’pâques’ ja ruotsiksi ’påsk’.

Todellisuudessa pääsiäinen on vieläkin vanhempi pakanallinen juhla, joka liittyi valon lisääntymiseen. Kevätpäiväntasauksen aikaisia juhlia on vietetty kaikissa kulttuureissa läpi ihmiskunnan historian juuri siihen aikaan, kun päivä alkoi olla yötä pitempi.

Niinpä myös suurin osa nykyisin pääsiäisenä tuntemamme ajanjakson perinteet liittyvät jollain tavalla luonnonilmiöihin, kevääseen ja uuden elämän syntyyn. Lähes kaikissa kulttuureissa meneillään olevan ajankohdan symbolina on muna.

Kalevalan maailman synnystä kertovassa runossa sotka muni Veen Emosen polvelle. Yksi munista putosi ja särkyi. Kuoren palasista syntyivät maaemo ja taivaankappaleet. Kristillisessä perinteessä munan kuori vertautuu Kristuksen hautaan, josta elämä murtautuu ulos.

Munankeltuaisen keltainen on myös pääsiäisen väri. Niin ovat munista syntyvät pääsiäistiputkin. Pääsiäisen kukka on narsissi. Eteläisessä Euroopassa juuri sopivasti pääsiäisen aikaan maan pinnalle nousseet keltaiset kukat on myöhemmin otettu symboloimaan Kristuksen ylösnousemusta.

Kanamaisten tuotteiden lisäksi myös jänikset ovat kautta aikain olleet uuden elämän symboleja. Jänikset kirmaavat tänäkin päivänä kiimaa Pudasjärven hangilla, etelämpänä synnyttävät jo täyttä häkää poikasia.

Pääsiäispupun juuret juontavat kauas esikristilliselle ajalle. Nopeina lisääntyjinä niitä alettiin pitää hedelmällisyyden symboleina. Esimerkiksi anglosaksisissa pakanauskonnoissa palvottiin kevään jumalatarta Eastrea, Eostrea tai Ostaraa.

Pääsiäisen aikaan se ilmestyi maan päälle jäniksen muodossa ja muni värillisiä munia. Kevään jumalan nimestä juontuvat englantilaisten pääsiäinen ’easter’ ja saksalaisten ’Oster’.

Lauhkeamman ilmaston alueilla pääsiäisen aika ajoittuu parhaaseen kevääseen, mutta suomalainen luonto ei vielä viherrä. Rairuohon kasvattaminenkin keksittiin vasta 1960-luvulla. Pääsiäisenä Suomessa on kautta aikain kiristelty vöitä kurjimpaan mahdolliseen aikaan. Juhlia on silti vietetty, vaikkakaan ei aina niin yltäkylläisesti.

Ennen pääsiäistä – ja vielä sen jälkeenkin – vietettävä 40 päivän paasto oli monelle luonnonolosuhteista johtuva pakko. Karhut olivat vielä pesissään, kalat jään alla, muuttolinnut kaukana etelässä ja ruokavarastot vähissä. Juhlapöytiin oli tarjolla vain rippeitä.

Vaikka Jeesus opetuslapsineen söi vanhan juutalaisen pääsiäistavan mukaan viimeisellä ateriallaan lammasta, sitä ei takavuosien suomalaisissa pääsiäispöydissä ollut. Vähiä jäljellä olleita uuhia tarvittiin uusien synnyttämiseen.

Sitävastoin kananmunat tulivat pääsiäispöytään käytännön syistä. Kevään edetessä ja päivien pidetessä kanatkin alkoivat innokkaammin munia. Pakko niitä oli syödä henkensä pitimiksi, kun muusta oli puute.

Pääsiäismuna on iankaikkisen elämän vertauskuva. Se on meillä geeneissä – peräisin ajoilta, kun laskeuduimme puusta keväisiä linnunpesiä ryöstelemään.