Pudasjärven kaupunkistrategian mukainen kehittämisyhtiö on perustamisvaiheessa. Tavoite on ollut saada se pystyyn jo tämän syksyn aikana.
Kaupunginhallitus on hakemassa ensi viikolla seuraavaan istuntoonsa kokoontuvalta kaupunginvaltuustolta valtuuksia perustaa kyseinen yhtiö.
Esityksen, jota kaupunginhallitus pui tiistaina, mukaan kaupungin pääomasijoitus yhtiöön olisi 1,1 miljoonaa euroa.
Lisäksi kaupunki on myymässä kehitysyhtiölle, jonka se tulee omistamaan kokonaan, kiinteistöjään 350 000 euron arvosta. Kauppahinta jää yhtiön velaksi kaupungille. Velasta tullaan perimään käypää, nyt 1,25 prosentin korkoa.
Yhtiölle ovat, jos valtuutetut niin päättävät, siirtymässä Naamankajärven toimintakeskus ja sen wc-rakennus, Kipinän kalastusmatkailukeskus, Kurenalla sijaitsevat Kuosmasen ja Karvosen kiinteistöt, entisen Kellon sahan myyntipiste sekä Teollisuuskylän tontit.