Oululainen Esteri Ohenoja on eläkepäiviensä ratoksi aloittanut Metsähallituksen Luontopalveluiden luontokummina.
Hänen asiantuntemuksensa etenkin kasveissa ja sienissä pohjautuu niin uutteraan opiskeluun kuin työhön.
Viimeksi hän oli Oulun Yliopiston kasvimuseon amanuenssina. Retkeillytkin hän on, Syötteen maisemissa edelleen vuosittain.
– Ensimmäisen kerran nousin Iso-Syötteen päälle palovartijan majalle lännestä tullutta polkua pitkin. Silloin siellä oli kaksi lähdettä ja erikoisia lähdekasveja.
Myöhemmin hän toimi aktiivisesti Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirissä Iso-Syötteen länsirinteiden rakentamista vastaan. Se työ ei ollut turhaa, rinteissä kasvaa edelleen hienoa vanhaa metsää.
Kerran Ohenoja tosin tunnustaa laskeneensa Iso-Syötteen rinteenkin. Se tapahtui työpaikan retkellä. Rinteeseen noustiin jalkaisin ja alas tultiin muovisäkillä, ei lainkaan mukavaa, hän naurahtaa.
– Myös kasvi- ja linturetkillä olen täällä käynyt. Kerran etsittiin sepelrastasta tunturin huipulta, mutta turhaan. Joka vuosi käyn täällä hillassa ja mustikassa.
Luontokummiuttaan Ohenoja pitää mukavana vaihteluna. Hän uskoo siinä siirtävänsä tietoa ja kiinnostusta luonnosta sellaisille, joille se voi olla ihan outoa.
Oulun nuorten työpajalaisten ideaa merkitä luontopolku kudotuilla liinoilla hän sanoo hauskaksi. Ainakin lumettomana aikana se toimii. Lapset tykkäävät aivan varmasti värikkäistä polun villamerkeistä.
Muutaman pienen sienenkin Esteri Ohenojan tarkat silmät Salon siivekkäiden polun varrelta löysivät.
Tuhkelo löytyi, helttasieniin kuuluva vinokas jäi lajilleen määrittelemättä, hämärä päivä ei oikein riittänyt tarkkojen tuntomerkkien tutkimiseen.