Syksyn puolukanpoiminta on alkamassa hyvissä merkeissä. Sadosta on tulossa runsas, kerrotaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) tiedotteessa.
– Havaintoja kypsistä puolukoista on nyt 50:ltä koeruudulta ja niiden perusteella puolukkasadosta tulee runsas. Helteet, joiden takia mustikkasato kuivui kehnonlaiseksi, pitivät puolukkaa pölyttävät hyönteiset aktiivisina. Puolukan pölytystulos olikin tänä vuonna selvästi keskimääräistä parempi, toteaa Luken erikoistutkija Rainer Peltola tiedotteessa.
Luken ja Suomen 4H-liiton ylläpitämän Marjahavainnot-tiedotusjärjestelmän mukaan Pohjois-Pohjanmaan puolukkatilanne on toistaiseksi vaisu. Yhtään havaintoa kypsyneestä marjasadosta ei ole tehty. Sen sijaan puolukan raakile- ja kukintatilanne näyttää hyvältä erityisesti Pyhäjärvellä ja Siikalatvassa.
Kajaanissa puolukkasadon on havaittu kypsyneen elokuun puolivälissä, ja myös kukinta näyttää hyvältä. Lapissa puolukan raakileita ja kukkia löytyy jopa runsaasti varsinkin Torniosta ja Rovaniemeltä.