Sota on sivistyksen loppu. Maailma on muuttunut peruuttamattomasti.
Pitkään rakennettu luottamus Venäjään on romahtanut. Se mikä toimi ennen, ei toimi enää.
Venäjä haastaa Euroopan turvallisuuden ja pyrkii rakentamaan itselleen etupiirin. Sotarikokset osoittavat, että ihmiselämällä ei ole mitään arvoa.
Naapurimme ei piittaa ihmisoikeuksista ja sopimuksista.
Jokainen ihminen on lopulta hyvän ja pahan taistelukenttä. Emme saa antaa pahalle valtaa. Taistellaan yhdessä sitä vastaan.
Eduskunta käsittelee turvallisuusympäristön muutosta käsittelevää selontekoa.
Valiokunnat kuulevat asiantuntijoita mahdolliseen Nato-jäsenhakemukseen liittyen.
Sivistysvaliokunta keskittyy henkisen kestokyvyn vahvistamiseen.
Kenraali Ehrnrooth toisti usein: ”Ei koskaan enää yksin.” Korkeimman kynnyksen ja suojan sotaa vastaan saamme liittoutumalla.
Suomen tie kulkee kohti Natoa. Se on oikea tie.
Maamme puolustus perustuu joka tapauksessa yleiseen asevelvollisuuteen ja aktiiviseen reserviin, koko maan puolustamiseen, maanpuolustustahtoon ja kansalliseen yhtenäisyyteen.
Pidetään niistä huolta. Yhtenäinen kansa on vahva.
Pohjoismaat tiivistävät yhteistyötään.
Suomella ja Ruotsilla on hyvä olla yhteinen tie. Se vahvistaisi vakautta maailman vilkkaimmin liikennöidyllä Itämerellä.
Puolustusyhteistyö syvenisi edelleen. Varautuminen vastatoimiin olisi helpompaa yhdessä.
Olemme olleet jo pitkään osa länttä. Nato on puolustusliitto, joka estää väkivallan käyttämistä itsenäisiä, demokraattisia jäsenvaltioita vastaan.
Muut tulevat avuksi, jos kimppuumme hyökätään. Saamme kaiken tiedustelutiedon käyttöön.
Pääsemme yhteisiin pöytiin päättämään strategiasta. Voimme harjoitella ja huolehtia puolustuksen välineistä yhdessä.
Jo hankinnoista syntyvät säästöt kattavat liittoutumisen lisäkulut.
Varaudumme vastatoimiin, kohtaamme riskit ja uhkat. Rajoilla voidaan tarvita koviakin toimia. Pidetään pää kylmänä ja sydän lämpimänä.
Vierailin koululla, jossa lapset ja nuoret kysyivät turvallisuudesta.
Lapset pohtivat suuria kysymyksiä. Heidän kanssaan on syytä keskustella. Ehdotan kouluille turvallisuuspäiviä ja opettajille materiaalia, jotta ymmärrys lisääntyy ja mielet rauhoittuvat.
Käydään koulua, tehdään työtä ja rakennetaan hyvää arkea. Pidetään toisista huolta.
Jos valtiojohtomme esittää Nato-jäsenyyttä, äänestän sen puolesta. Nato-jäsenyys on paras tie varmistaa kotiemme turvallisuus.
Säilytetään isänmaamme itsenäisyys ja vapaus, jonka veteraanit ovat meille hankkineet. Suomi on hyvä maa, puolustamisen arvoinen.
Haluamme elää rauhassa. Koko elämämme ja historian kulku on lopulta Korkeimman kädessä.
Mikko Kinnunen
Kirjoittaja on Keskustan kansanedustaja Reisjärveltä.