– Äitienpäiväkonsertti on lahja äideille. Se osoittaa, kuinka paljon äitejä arvostamme. Haluamme antaa jotain itsestämme, lukion ensimmäisellä vuosikurssilla opiskeleva Suvi Roininen miettii.
Roininen musisoi äitienpäiväkonsertissa yhdessä muiden Pudasjärven lukion musiikkiprojektikurssilaisten kanssa.
Parasta aikaa nuoret musiikinharrastajat kokoavat ohjelmistoa ja harjoittelevat konserttia varten. Valmista on äitienpäivänä 14.5. kello 17, kun Hirsikampuksen salissa soi pääasiassa suomalainen musiikki "Ihan helmi äiti" -nimeä kantavassa äitienpäiväjuhlassa.
Opiskelijat ja musiikinopettaja Sari Hukari kertovat, että luvassa on niin kevyempiä kappaleita kuin esimerkiksi klassista pianomusiikkiakin.
Musiikin lisäksi konsertissa esitetään lukiolaisten kokoama diaesitys sekä kuullaan runonlausuntaa. Lisäksi lavalla nähdään perusasteen oppilaita.
– Konserttiin voi tulla koko perheellä, lukiolaiset toivottavat.
Musiikkiharrastus on mieluinen monelle opiskelijalle.
– Musiikin parissa rentoutuu. Meillä on hyvä porukka ja aina oppii uutta, nuoret miettivät ja kertovat itse kuuntelevansa monenlaista musiikkia.
– Konsertissa nuoret saavat myös esiintymisvarmuutta ja voivat voittaa itsensä, Hukari tuumii.
Opiskelijat eivät kuitenkaan – ainakaan vielä – myönnä jännittävänsä.
– Esiintymisessä oppii myös jännityksen hallitsemista. Mutta tämä on niin taitava porukka, että varmasti tulee joka tapauksessa hyvä ja tasokas konsertti, opettaja luottaa.