Kolumni

Ko­lum­ni: Miksi työni olisi ar­vok­kaam­paa?

Pudasjärvi

Kolumni
Kirjoittaja on journalistiikan opiskelija, lähihoitaja ja Iijokiseudun kesätoimittaja.
Kirjoittaja on journalistiikan opiskelija, lähihoitaja ja Iijokiseudun kesätoimittaja.
Kuva: Riika Tauriainen

Tälläkin kertaa lyhyen työurani alleviivaaminen lienee perusteltua.

Olen työskennellyt toimittajana nyt kuukauden. Harjoittelijanpalkkani on melkein saman verran kuin palkkani edellisessä työpaikassani Jyväskylän kaupungin vammaispalveluissa. Olen opiskellut journalistiikkaa pari vuotta. Toiselta ammatiltani olen lähihoitaja.

Pohdin usein työssä jaksamistani ja viisipäiväistä työviikkoa. Olen huomannut, että toimintakykyni alkaa heiketä viimeistään, kun ylitän kuuden tunnin rajan. Olenko laiska? Entä jos en sinnilläkään jaksa?

Islannissa kokeiltiin lyhennettyä työviikkoa. Työaikaa lyhennettiin muutamalla tunnilla viikossa, mutta palkkaa ei pienennetty. Työntekijöiden stressitila väheni ja muun muassa työhyvinvoinnin koettiin parantuneen.

Ja heille, joille työntekijöiden hyvinvointia tärkeämpää on tuottavuus: Ei, tuottavuus ei kärsinyt. Se jopa parani joissain tapauksissa.

Vastaavia kokeiluja aiotaan toteuttaa myös muissa maissa. Voisiko tätä kokeilla myös täällä?

Lyhennetyn työviikon kokeilu herätti paljon keskustelua twitterissa. Eräs kirjoittaja sivusi aihetta väittämällä, etteivät ihmisten tulot liity siihen, miten ahkera tai taitava jossain on – saati paljonko hyötyä työllään tuottaa yhteiskuntaan.

Olen hänen kanssaan samaa mieltä. En halua turhaan vähätellä osaamistani tai työni merkitystä, mutta uskallan väittää olevani taitavampi hoitaja kuin toimittaja. Kukaan ei myöskään kuole, jos tässä kolumnissa on kirjoitusvirhe tai merkkimäärä ylittää annetun tilan.

Muutaman vuoden päästä, kun valmistun, voin päättää tehdä vähemmän työtä ja saada saman palkan, kuin hoitajakollegani. Vaikka he tekevät kokoaika- ja kolmivuorotyötä.

Miksi minun työni toimittajana olisi arvokkaampaa? Miksi minä voin valita, etten tekisi niin paljon töitä? Miksi minun hyvinvointini olisi tärkeämpää?

Olen liian etuoikeutettu arvioimaan, onko tässä yhteiskunnassa riittävän notkeita ja toimivia taloudellisia turvaverkkoja, jos työssään syystä tai toisesta uupuu. Olen kuitenkin itse kipuillut asian kanssa kulttuurisesta näkökulmasta. Vaikka työ kuormittaisi minua niin paljon, etten kerkeä palautua tai saa nukutuksi, on todella vaikea ottaa asiaa puheeksi työnantajan kanssa. Mitä pelkään?

Olen ehkä sisäistänyt työmoraalin, jossa lepo on heikkoutta ja työ on tärkeintä mitä on, vaikka en tietenkään ajattele itse niin.

Olen myös todella etuoikeutettu siinä mielessä, että työnantajani ovat tähän mennessä olleet sellaisia, joilla kyllä uskaltaisi myöntää, ettei jaksa.

"Voin päättää tehdä vähemmän työtä ja saada saman palkan, kuin hoitajakollegani."

Täytyy myös muistaa, että myöskän neljänkymmenen tunnin työviikko ei  ole mikään itsestäänselvyys. Sitäkin pidettiin aikanaan mahdottomana.

Mitä jos keskityttäisiin ihmisten hyvinvointiin? Nykyään työn lisäksi kuormittaa moni muu asia. Epävarmat pirstaloituneet työsuhteet ja koko ajan pahempaan suuntaan menevä ilmastokriisi pohdituttavat työ- ja vapaa-aikana yhä enemmän. Ei ehkä ole ihme, jos en aina jaksa.