Kir­jas­to­kort­ti toimii fes­ta­ri­pas­si­na – ly­hyt­elo­ku­va­fes­ta­rit vuoden ly­him­pä­nä päivänä kir­jas­tol­la

Jouluviikolla voi viettää mielenkiintoisen hetken kirjastolla katsomalla lyhytelokuvia. Nimensä mukaisesti elokuvat ovat lyhyitä, joten aikaa riittää muuhunkin.
Jouluviikolla voi viettää mielenkiintoisen hetken kirjastolla katsomalla lyhytelokuvia. Nimensä mukaisesti elokuvat ovat lyhyitä, joten aikaa riittää muuhunkin.
Kuva: Maiju Teeriaho

Pudasjärven vuoden lyhin päivä on omistettu lyhytelokuvalle, sillä silloin vietetään kansainvälistä lyhytelokuvapäivää.

Pudasjärven kirjasto järjestää keskiviikkona 21. joulukuuta omat elokuvafestivaalit. Elokuvat esitetään isolta valkokankaalta kirjaston näyttelytilassa.

”Festaripassina” toimii oma kirjastokortti, eli elokuvia pääsee katsomaan kirjastokorttia näyttämällä. Ikärajattomiin lastenelokuviin on vapaa pääsy ilman kirjastokorttia.

Näytökset alkavat iltapäivällä kolmen aikaan. Ensin luvassa on eurooppalaista animaatiota lapsille. Yli 3-vuotiaille sopivan näytöksen on koostanut Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali.

Sen jälkeen siirrytään komediakimaran pariin. K7-ikärajoitetussa näytöksessä esitetään kokoelma tuoreimpia suomalaisia komediallisia lyhytelokuvia viime vuosilta.

Kello 17 vuorossa on AV-arkin jaxuhali jouluun. AV-arkin paketti tarjoaa vertaisapua erilaisiin joulun alla esiintyviin tuntoihin: suklaaähkyyn, kulutushysteriaan, räntäsateiseen joulukatumelankoliaan, kynttilöiden sytyttämiseen molemmista päistä. Näytöksen ikäraja on K12.

Kansainvälinen lyhytelokuvapäivä järjestetään nyt neljättä kertaa Suomessa. Lyhytelokuvapäivä on alkanut Ranskasta, jossa lyhyttä elokuvaa juhlitaan tämän vuoden lyhimpänä päivänä jo viidettä kertaa.

Tapahtumaa vietetään Suomen ja Ranskan lisäksi yli 50 muussa maassa.

Lyhytelokuvapäivää tekevät Yle Teema, Suomen elokuvasäätiö, AVEK, Future Shorts Finland, Helsinki International Film Festival Rakkautta & Anarkiaa, Euphoria Borealis ry, AV-Arkki, Doc Lounge, Tampereen elokuvajuhlat ja Turku Animated Film Festival.

Mainos
Iijokiseudun pelit

Pelaa Iijokiseudun digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä