Vaikka historian siipien havinaa oltiin viime lauantaina Pudasjärvellä kuulevinaan, eivät merkittävää ja historiaan, vielä muuallakin kuin tämän lehden sivuilta luettavaan, jäävää tapahtumaa kunnioittaneet läsnäolollaan minkäänlaisen valio- tai lautakunnan edustajat.
Vain menestyksellä on paljon tekijöitä, menetyksellä vain kärsijöitä. Menettäjiä ovat nyt yrittäjien lisäksi ne pudasjärveläiset, joiden todella tärkeä lähipalvelu jäi historiaan. Tyytyväisiähän heidänkin pitäisi olla, muualta maakunnasta kauppa-autot ovat kadonneet jo aiemmin.
Kaupan palveluissa kiertävä myymälä jäi muutaman vuosikymmenen mittaiseksi. Maailma ehti tuossa ajassa muuttua niin, että sitä entistä ei enää ole kuin muistoissa. Sinne ne siirtyvät kauppa-automuistotkin, hiljalleen unohtumaan.
Raakaa talouttahan kaupan palveluiden muutos vain on. Ne siirtyvät sinne ja niihin aikoihin, missä asiakkaiden eurot ovat varmimmin saatavilla.
Halpuuttaminen on tämän ajan sana, halvan hinnan ja tavarataivaan perässä me asiakkaat olemme valmiit lähtemään vaikka ruokaostoksille paljon omaa portinpieltä kauemmas.
Ruuankaan ostaminen ei ole enemmistölle kuluttajia enää perustarpeen tyydyttämistä, vaan shoppailuksi kutsuttua harrastusta. Suomeksi tuo päämäärätön hyllyjen välissä haahuilu ilman määrätietoista ostoskorin nopeaa ja tarkasti ennalta suunniteltua täyttämistä on osteskentelua.
Kauppa-autot edustivat mennyttä maailmaa ja sen homeisia arvoja siinäkin, että ne kulkivat aikataulun mukaan. Ja sehän ei modernille kuningas- ja kuningatarkuluttajalle käy.
Osteskentelemaan pitää päästä kun sellainen päännousema tulee. Kunnon asutuskeskuksissa ymmärretään kuluttajan, tuon hetken lapsen, tarpeet ja pidetään niitä hehtaarien kokoisia ostosparatiiseja auki ympäri vuorokauden.
Kylmää kyytiä tämä kehitys on kauppa-autojen lisäksi pienille väljästi asuttujen alueiden vähille kauppapalveluille. Hinnoilla ei pysty kilpailemaan, enää ei aukioloajoillakaan.
Kaiken maailman normien purkajat näyttävät ottaneen kaiken vapauttamisen tavoitteekseen. Paha vain täältä ostaen, että sitä tavoitetta kohti annetaan mennä täyttä vauhtia.
Kovin pitkään ei tosin vajaa-asutusalueiden palveluista tarvinne enää huolissaan olla, aika ja se hieno kehitys näyttävät nämä tyhjentävän. Kauppa on toiminut sen logiikan mukaan, jossa varastointi ja kuljetus pyritään ulkoistamaan, siis asiakkaille.
Edes valokuitu ei tässä tilanteessa ole avuksi. Tilaukset sitä pitkin kyllä hoituvat, ja tietenkin se palvelujen tärkein osa, laskutus.
Vaikka tekniikka kehittyy, ruuan tulostamiseen on vielä aikaa niin paljon, että nuorimpienkin kauppa-automuistot ehtivät siinä ajassa haaleta kullankeltaisiksi kuin vanhat värivalokuvat.
Toinen tekniikan ihme, drone, nelikopteri tai mikä sen härvilän oikea nimi onkaan, on suuressa maailmassa vahvasti ehdolla keveiden kuljetusten hoitoon. Sehän yltäisi parhaimmillaan jopa myymäläauton tasolle, kun toisi sen valokuidun avulla tilatun ruokapaketin vajaa-asutusalueen kuluttajan ulkoportaille.
Mutta pitkässä kuusessa on sekin aika, eivätkä harvassa asuvat useimmiten tulotilastojen alapäähän kuuluvat ihmiset senkään palvelun ensimmäiseen kohderyhmään varmasti kuulu.
Kyllä ei meillä palveluiden heikentämisestä mielensä pahoittaneilla ole muuta lohtua kuin muistot. Myymäläautoista ne ovat joillain vielä tuoreita, vähissä kyläkaupoissa niitä voi, kannattaa ja pitääkin uusintaa.